Kirjoittaja Aihe: 206 - Käyntihäiriöt  (Luettu 2432 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Taiteilija

  • Vieras
206 - Käyntihäiriöt
« : 01.11.2016, 01:08:18 »
Auto: 1999 206 1,4.

Moro. Alkuperäinen vika oli, että auto alkaa nostelemaan kierroksia yhtäkkiä ja kun painaa kaasua, niin yleensä sammuu pienen nykimisen jälkeen. Muuten toimi täysin normaalisti. Vika tuli esiin usein kaupunkiajossa. Tuli vaihdettua map-anturi jonka jälkeen ei ole toiminut melkein ollenkaan. Lähtee ainoastaan kaasun kanssa käymään eikä tahdo pysyä käynnissä ellei kaasua paina ja jos sattuu jäämään tyhjäkäynnille ettei sammu niin kierrokset pomppivat 800-1200rpm välillä. ensiksi ajattelin, että anturi viallinen, mutta sekin käyty vaihtamassa uuteen ja tekee samaa vikaa. En tiedä onko tällä vaikutusta mihinkään, mutta tulpat tuli myös vaihdettua ja vanhat olivat todella karstaiset eli ilmeisesti käynyt rikkaalla. Auto nostaa lämpöjä omasta mielestä myös tosi hitaasti ja jää alle 80-asteeseen. Termostaatti ja lämpöanturi vaihdettu uusiin. Mielessä kävi pitääkö ECU nollata tuollaisen anturin vaihdon jälkeen ja miten nollataan? Koitin akkua pitää muutaman tunnin irti tällä ei ollut minkäännäköistä vaikutusta ainakaan.

Nyt ei oikein itse enää keksi mitä pitäisi tehdä, että saisi toimimaan uudella anturilla. Kaikki apu on tervetullutta.

Pouseri

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 333
Vs: 206 - Käyntihäiriöt
« Vastaus #1 : 01.11.2016, 17:11:41 »
Onko tyhjäkäyntimoottori puhdistettu tai vaihdettu?
406 Coupe 3.0 V6 AT -01, 406 Coupe 2.0 -98, 207 RC -07
ex: 206 GTi -01, 406 SL 1,8 -99

Taiteilija

  • Vieras
Vs: 206 - Käyntihäiriöt
« Vastaus #2 : 01.11.2016, 20:22:36 »
Koitin ottaa t-moottoria irti ja kokeilla auttaako puhdistus, mutta en löytänyt mitään sopivaa avainta pulttien irroitukseen enkä jaksanut sitä sitten lähteä availemaan. Tuntuu jotenkin ettei tuo tule auttamaan, koska vanhalla anturilla ei ollut ongelmia tyhjäkäynnin kanssa paitsi silloin kun teki tuota kierrosten nostoa. Täytyy koittaa tuota vielä kun suraavan kerran pääsee autoa ihmettelemään. Millä kannalla nuo tyhjäkäyntimoottorin pultit mahtaa olla? En saanut tosiaan mitään ruuvimeisselin päätä sinne sopimaan eikä torxia tai kuusiokoloakaan. Eihän näistä kyllä ikinä tiedäkkään mikä mihinkin vaikuttaa.

Pouseri

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 333
Vs: 206 - Käyntihäiriöt
« Vastaus #3 : 03.11.2016, 20:58:23 »
Torxi pitäisi olla. Kokoa en muista.
406 Coupe 3.0 V6 AT -01, 406 Coupe 2.0 -98, 207 RC -07
ex: 206 GTi -01, 406 SL 1,8 -99

kaselin

  • Käyttäjä
  • ****
  • Viestejä: 347
  • Jotenkuten
Vs: 206 - Käyntihäiriöt
« Vastaus #4 : 03.11.2016, 21:03:15 »
Ja kato maadotukset kuntoon ecu moottori-kori jne aiheuttaa yllättävän paljon nim.kokem.on
Fiat Scudo 1,6 multijet -08,    
Pösö expert 1.9TD -00,                
C5 break 1,8 -03,  
Honda GL1800 Airback/Navi,  
Mantis Tiller, 2CV4 -72, 2CV6 -82

Pouseri

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 333
Vs: 206 - Käyntihäiriöt
« Vastaus #5 : 04.11.2016, 18:56:52 »
Kannattaa voimalla kokeilla repiä niitä akun maadoituksia mitkä menee koriin ja moottoriin ettei jää vetämällä käteen.
406 Coupe 3.0 V6 AT -01, 406 Coupe 2.0 -98, 207 RC -07
ex: 206 GTi -01, 406 SL 1,8 -99