Kirjoittaja Aihe: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa  (Luettu 3027 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

zman

  • Vieras
406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« : 28.07.2012, 11:59:24 »
Auto: 2002 406 GW 2,0 Mistral (11/2001).

Autossa on asennettuna LG:n cd-soitin (vakiopaikalla) sekä takapenkin selkänojan takana kaksi vahvistinta. Ongelmana on kierrosten mukaan muuttuva korkea ininä/sirinä kaiuttimista, jonka parhaiten kuulee ~2500rpm:stä alkaen. Häiriö on kuitenkin suhteellisen hiljainen, oikeastaan sen kuulee vain kappaleiden välissä tai jos kappaleessa on hiljainen kohta.

Soittimen virrat on otettu auton vakiojohdoista (valmis iso-liitin), vahvistimille tulee oma + syöttö akulta asti. Vahvistimet on maadoitettu runkoon takapenkin istuinosan kiinnityksestä. Kaikki johdot (vahvistimen virtajohto, 3xRCA-pari, johdot toiselta vahvistimelta etukaiuttimille) kulkevat pelkääjän puolen kynnyskotelon sisällä.

Sama setti oli aiemmin samalla tavalla asennettuna (myös kaikki johdot samalta puolelta autoa) vm.97 ford fiestassa ja siinä ongelmaa ei esiintynyt. Ehdotuksia mikä tuon aiheuttaa ja miten voisin sen korjata? Ihan testimielessä ei viitsisi lähteä johtojakaan vetämään eri reittiä.

Pouseri

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 333
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #1 : 28.07.2012, 13:59:58 »
Tarkista maadoitukset ja muutenkin liitoksien laatu. RCA kaapeleiden laadulla on myös väliä. Halvoissa on huonot liittimet ja huono suojaus. Mulla ei oo ollu ongelmia laadukkaiden suojattujen kaapeleiden kanssa vaikka ovat menneetkin virtakaapeleiden lähellä.
406 Coupe 3.0 V6 AT -01, 406 Coupe 2.0 -98, 207 RC -07
ex: 206 GTi -01, 406 SL 1,8 -99

SEL

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #2 : 30.07.2012, 09:39:02 »
Kierrosten mukaan muuttuva ääni on yleensä laturin aiheuttama, varsinkin jos se esiintyy voimakkaampana AM alueella. Oskilloskooppi kiinni ja sen mukaan kondensaattori, niin kyllä ne ulinat häviää, tai laturi vaihtoon.

wg

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #3 : 30.07.2012, 11:03:03 »
Onko RCA-kaapelissa teräviä mutkia tai ylimääräinen kaapeli rullalla? Siinä yksi mahdollinen syy, koska rullalla oleva kaapeli vahvistaa itsessään häiriötä. Onko vahvistimen tai soittimen RCA-liittimet varmasti tiukasti kiinni piirilevyssä ts. heiluuko liitin? Kuinka pitkät maadoituskaapelit ovat? Mitä lyhyempi, sen parempi. Ei mielellään yli 50cm. Ensimmäisenä kyllä vaihtaisin RCA-kaapelit kulkemaan erillään virtajohdosta. Se on yksi perussääntö.

SEL

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #4 : 30.07.2012, 13:52:32 »
Autossa on tasasähkö, kyllä RCA voi kuljeskella virtajohdon kyljessä, mutta jos RCA:ssa on liikaa pituutta, sitä ei saa kiepittää rullalle, kiepin pitää olla kahdeksikon muotoinen. Jos maadoitus useasta kohtaa, pitää varmistua ettei maadoitusten välillä ole vastusta.

Pouseri

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 333
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #5 : 30.07.2012, 14:06:30 »
Siis maadoitusten välillä ei saa olla potentiaalieroa.
406 Coupe 3.0 V6 AT -01, 406 Coupe 2.0 -98, 207 RC -07
ex: 206 GTi -01, 406 SL 1,8 -99

zman

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #6 : 30.07.2012, 15:50:18 »
Kaapeleissa ei ole teräviä mutkia (ihan jo kaapeleiden fyysisen kärsimisen välttämiseksi) ja ylimääräiset kaapelit ovat epämääräisesti laitettu takaistuimen ja sen alla olevan äänieristemateriaalin väliin. Tarkoitan siis ettei ole tehty siistiä rullaa sinne :). RCA-liitännät vaikuttaa molemmissa päissä tukevilta. Vahvistimien maadoitusjohto on noin 70-80cm pitkä, soittimesta ei tietoa, tulee auton omasta johtosarjasta.

Pitää vielä tarkistaa noi vahvistimien maadoitusliitosten kunto. Onko tuossa maadoituksessa mahdollisesti niin paljon potentiaalieroa että sen näkisi halpisyleismittarilla maadoituspisteiden väliltä?

RCA-kaapelit on bilteman tavaraa, mutta ei sitä halvinta sieltä. Pitänee koittaa vetää signaali irtonaisella RCA-johdolla vaikka keskeltä ohjaamoa suoraan taakse. Hirveää intoa repimään kynnyslistoja ei ole ellen saa edes kohtalaista varmuutta siitä että se auttaa :)

Tarkoittaako tuo häiriö pohjimmiltaan että laturissa tai jännitesäätimessä on jotain vikaa?

ATS

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #7 : 30.07.2012, 16:40:34 »
Hienosti sanottuna  ::) Kun siellä kojelaudan sisällä ja muuallakin  johdoista indusoituu sitä häiriö singnaalia. Tavallaan langattomasti ja sitten vahvistin vain voimistaa sitä signaalia joka kaiuttimista kuuluu.

zman

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #8 : 01.08.2012, 22:16:53 »
Joo ongelman perussyy on kyllä hyvin hanskassa :) Lähinnä mietin just sitä että aiemmassa autossa samanlainen asennus samoilla vehkeillä ei kerännyt häiriöitä. Ehkä 406ssa on enemmän häiriöitä ilmassa, sähkövehkeitä on ainakin enemmän. Tai sitten yksilössäni on jotakin rikki.

No, joka tapauksessa hain Motonetistä tällaisen: http://www.motonet.fi/web/guest/etusivu#productid=47-2721 ja vedin sen kokeeksi keskeltä ohjaamoa suoraan taakse. Kaikki häiriöt hävisivät. Ongelma lienee siis joko bilteman rca:n laatu tai sen sijoitus virtakaapelin kylkeen. Pitänee siis askarrella tämä kuljettajan puolelta.

Kiitokset kaikille vinkeistä!

Esanssia

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #9 : 24.09.2012, 13:52:54 »
Itsellä ollut 307:ssa täysin samaa ongelmaa, paitsi että RCA:t (2x tuplasuojattua ja 1x triplasuojattu) on vedettynä kuskin puolelta taakse, kun taas poweri ja kaiutinjohdot tulevat hantin puolelta. Mankan maadoitus on oma (vakio) ja vahvarit maadoitettu takapenkin keskipulttiin.

No tuota ongelmaa ei ole nyt ollut kahteen vuoteen kun vorot veivät soittimen, mutta nyt pitäisi taas uutta soitinta laittaa paikoilleen. Asentelen setit tässä alkuviikosta ja palailen kyselemään mikäli ongelmia esiintyy edelleen.

zman

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #10 : 24.09.2012, 14:34:58 »
Nyt on em. motonet-linkin mukainen RCA vedetty kuskin puolen kynnyskotelosta taakse, virrat menee edelleen pelkääjän puolella. Häiriöitä ei ilmene vaikka volkkaa laittaisi kuinka paljon ('hiljaisella' lähteellä toki, eihän se musiikin yli kuulu kuitenkaan) joten syy vaikuttaisi tosiaan olleen joko huonolaatuinen vanha RCA-kaapeli tai sen läheisyys virtajohtoon.

Benkku

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #11 : 24.09.2012, 18:25:42 »
Itsellä ollut 307:ssa täysin samaa ongelmaa... Mankan maadoitus on oma (vakio) ja vahvarit maadoitettu takapenkin keskipulttiin.

Siinähän se - maadoitus oltava samassa maapotentiaalissa eli about samaan pisteeseen, kuin mihin ohjelmalähde on alunperin maadoitettu - ei 'toiselle puolelle koria'.

timmi306

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #12 : 24.09.2012, 18:42:24 »
Joku "hifimies" aikoinaan neuvoi laittamaan virta- ja RCA- johdot eripuolilta autoa ja noin olen aina tehnyt. Ikinä ei ole häiriöääniä kuulunut vaikka usempaan autoon on laitteita laitettu. Ehkä jutussa on jotain perää....  ???

matskupupu

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #13 : 24.09.2012, 20:02:53 »
Se on joo että virtajohto vahvistimelle toiselta puolelta autoa ja rca toiselta puolelta. Laturi antaa paksuun virtakaapeliin häiritöitä ja se tarttuu siitä rca kaapeliin jos menee vierekkäin.

Esanssia

  • Vieras
Vs: 406 - Häiriö ulkoisen vahvistimen kanssa
« Vastaus #14 : 27.09.2012, 11:56:20 »
Siinähän se - maadoitus oltava samassa maapotentiaalissa eli about samaan pisteeseen, kuin mihin ohjelmalähde on alunperin maadoitettu - ei 'toiselle puolelle koria'.

Terveppä taas!

Ei tuolla maadoituksella ollut tässä tapauksessa merkitystä. Järjestelin vahvarit ja konkan takakonttiin uudelleen, niin jotta RCA:t menevät virtajohtojen kanssa niin pitkällä toisistaan kuin mahdollista ja vinkunat hävisivät sen siliän tein.