Kirjoittaja Aihe: 307 - Käyntiongelmat ja virheilmoitus "Depollution system faulty"  (Luettu 7534 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kolmenollaseiska

  • Vieras
Auto: 2008 307 SW 1,6.

Herran siunausta!   ::)

Pari viikkoa sitten tuli hankittua 307 SW, ja ihan mukavaa menoa on ollut. Nyt kuitenkin pariin otteeseen on tapahtunut sellaista, että kun auto on käynnistetty kylmänä (eli ilman roikassa pitämistä), on auto lähtenyt vähän nuhaisesti käyntiin. Sen lisäksi auto on ravistanut tyhjäkäynnillä melko voimakkaasti, välillä myös tietty vaihde (3./4.) saa auton nykimään ajaessa. Keskinäyttöön on tullut teksti "depollution system faulty" ja mittaristoonkin on ko. valo syttynyt.
Ravistelusta huolimatta kierrokset pysyvät kohtuu tasaisina, eikä kone ole sammunut kertaakaan. Valoissa odotellessa on kuitenkin saanut laittaa kytkimen lattiaan ja antaa vähän kaasua, kun auto tärisee vähän turhan paljon.

Hassuksi asian tekee se, että tätä ei tapahdu läheskään jokaisen kylmäkäynnistyksen yhteydessä. Ja kun auton on kerran saanut lämpimäksi, voi sen huoletta sammuttaa ja käynnistää uudelleen ilman aiempia oireiluja. Joskus auto on lähtenyt vähän nuhaisesti käyntiin, ja näyttössä on pikaisesti vilahtanut sama depollu-teksti (+ valo mittaristossa), mutta molemmat ovat kadonneet parissa sekunnissa, ja käynti on ollut tasaista.

Yritin hakea palstalta tietoa aiempia ketjuja lukemalla, mutta omaan silmään ei osunut mitään täysin vastaavaa. Löytyykö syypää jostain anturista (lambda?), vai moottorista venttiilien/puolan puolelta? Auto on ostettu liikkeestä kaksi viikkoa sitten, eli jonkunlainen vastuu luulisi sieltä puolelta löytyvän.

Vastauksista jo etukäteen kiitellen,
Kolmenollaseiska

SamiK

  • Ylläpitäjä
  • *******
  • Viestejä: 12 145
  • Kuolema kuittaa univelat...
Vikakoodit luettu?
Kiittämättömyys on maailman palkka. Mikään hyvä ei kestä ikuisesti, vain kurjuus on pysyvää.

Kolmenollaseiska

  • Vieras
Ei vielä, todennäköisesti jotain löytyy. Pitää hankkia OBD-lukulaite kohtapuolin.

Eilenkin alkoi ensimmäisellä käynnistyksellä täristää ja piipittää vikailmoitusta -> sammutus ja uudelleenkäynnistys = ei mitään ongelmia. Myöhemmin käynnistettäessä vilautti nopeasti varoitustekstiä ja -valoa, mutta toimi kuten normaalisti.

Kävin eilen myyntiliikkeessä, vian etsintä ja korjaaminen menee liikkeen piikkiin jahka korjaamopuoli saa luvan auton minulle myyneeltä myyjältä (ja totta kai juuri tämän viikon lomalla...). Aiempaan autoon iski myös vika kuukauden sisällä ostosta, sattui olemaan sama liike. Silloin kyllä korjasivat mukisematta, miten lie tämän kanssa...?

Kolmenollaseiska

  • Vieras
Kas niin, autoon vaihdettiin tulpat sekä polttoaineen suutin, minkä jälkeen moottori puhdistettiin karstasta. Huollossa sanoivat, että tästä lähtien öljyt kannattaa vaihtaa vuoden/10000km:n välein ja samalla laittaa moottorin puhdistusainetta tankkiin. Taloudellinen ajaminen alhaisilla kierroksilla on siis tässä suhteessa vähän harmillista, varsinkin, kun motarille on asiaa ehkä kaksi kertaa vuodessa.

No, pösö pelaa taas. Se on pääasia.  8)

Kolmenollaseiska

  • Vieras
Kirjoitan vielä asiaan liittyen yhden viestin, josta toivottavasti on apua tulevaisuudessa jollekin saman ongelman kanssa painivalle. Pääsyyllinen oireiluun:

Kannentiiviste vuoti öljyä sylinteriin.

No, sainpahan täydellisen kansirempan ja öljynvaihdon autoliikkeen piikkiin. Nyt on toiminut suorastaan loistavasti (kop kop). Monta kertaa piti mysteerin kanssa liikkeessä asioida, mutta kaikki päättyi onneksi parhain päin.

Kami

  • Vieras
Auto: 2006 307 2,0 XT.

Outch.. Toivottavasti mulla ei tuossa 2 litrasessa ole sama syy. Ei näet voi laittaa remppaa myyjän piikkiin. :-o Kun ei myyjää ole 'perintö' autossa. Mulla tosin to depöllö tullut vain yhtenä päivänä ja siitäkin on jo toista kuukautta. Luulin syynä olleen hapettuuneet moottorinohjausboksin liittimet jotka putsasin. Minulla tosin ei kone ravistellut lainkaan eikä muuta oiretta ole ollut, kuin alakierroksilla esiintyvää haluttomuutta vastata kaasujalan kierrospyyntöön...

Kolmenollaseiska

  • Vieras
Hei Kami!

Olen melko varma, että kyse ei ole samasta ongelmasta. Minulla tuota depöllöä tuli lähes jokaisen käynnistyksen yhteydessä ja ravistelua noin joka toisella käynnistyksellä.
Entinen auto oli Citroën C5, ja totuin, että ranskalaiset sähköt aiheuttavat silloin tällöin ihan perättömiä ja yksittäisiä virheilmoituksia.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.  :-\

Jalopeura

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 5
Mulla tuli myös toi sama ilmoitus. Pystyi ajamaan vain isoilla kierroksilla vaivaisesti.
Piti viedä merkkikorjaamoon, jossa vika luettiin (150€) ja viaksi osoittautui loppuun kuluneet tulpat. Niiden vaihto töineen toiset 150€.