Päätös vaihtaa venttiilien ohjurikumit tuli siitä, että auton seistyä, varsinkin hiukan pitempään esim. muutaman päivän, pölläytti välillä makoisat siniset savut! Ajankohta taas siitä, että jakohihnan vaihdon takia moottorin pääty muutenkin auki. Tämä 1,8-litrainen XU7JP4-kone täyttää ihan kiitettävästi jo 306:n konetilan, ainakin tämmöisen ilmastoinnilla varustetun auton.
Auton etupää oli lattiasta vajaa 15 cm korkeitten puukloppien päällä. Oikea etupyörä oli sen ajan pois, että sai sen muovisuojan pois pyöräkotelosta, jotta pääsi käsiksi kampiakselin kiilahihnapyörään. Hiukan arastelin ensin startin käyttöä sen lukituspultin (käytössä oli 22 mm hylsyavain 1/2" vääntiöllä) aukaisuun, mutta vaihtoehdot loppuivat ja startilla se kivasti lähtikin, vaikka oli laitettu kierrelukitettakin aivan järjetön määrä.
Jakopään kotelon kannen keskellä olevien mutterien aukaisuun piti nippusiteillä jatkaa 10 mm:n kiintoavainta 20-30 cm. Jakopään kotelon kansi tulee ihan hyvin yläkautta pois, eikä tarvi ottaa sitä moottorin yläkannakettakaan pois. Nokka-akselien hammaspyörät olivat keskeltä yhdellä pultilla kiinni. 18 mm:n kiintoavain sopii. Vanhan laattamaisen suoran rengasraudan päähän porasin pari reikää muutaman cm:n päähän toisistaan. Niihin lyhyet 12 mm pultit, ja tuli aivan riittävä nokka-akselien kiinnipitotyökalu keskipulttien aukaisuun.
Se kiilahihnapyörä kampiakselilla oli aivan ehjä ja vaikka se kumivulkanointi olisi pettänytkin, oli ainakin tässä kiilahihnapyörässä valumerkki runko-osassa samassa kohtaa, missä ajoitusreikä on kumiosassa.
Nokka-akselien poistossa ei mitään ihmeellistä ollut. Ainoastaan sen ruskehtavan tiivistelakan poisto nokka-akselien "kiinnitystelineen" ja syl.kannen tasopinnoilta oli haastavaa, esim. jarruosien putsaukseen tarkoitetut aerosolit eivät siihen pysty. Hellää raaputusta pintoja rikkomatta ja imuria mukana käyttäen sekin hoitui. Sen verta sanoi "maallikkojärkikin", että uusi tiivisteaine on oltava siihen sopivaa ehdottomasti, ei missään tapauksessa esim. liian paksua jne. Viimein sain luotettavimman ehdotuksen (ja tiivisteainetta) vanhasta, pitkään toimineesta mootorikoneistamosta, jossa sanottiin heidän käyttävän vain Eldringin AFD2018-tiivisteainetta näissä kohteissa.
Hiukan jännitti, miten pienehkö, lähinnä kaiketi renkaantäyttöön tarkoitettu kiinalainen kompura selviää venttiilien pitämiseksi paikoillaan, kun lukitukset aukaistaan. Venttiilien painamiseen tein työkalun 10 mm:n pyöreästä rautatangosta, joka oli puretun vanhan työnnettävän ruohonleikkurin aisasta se pysäytystanko. Pyöröteräkseen koukku päähän kuin vanhassa puntarissa ja vartta joku 30 cm. Tämä tanko meni toisesta päästä lävitse kahdesta 3x15 mm latikasta, joiden toiseen päähän oli hitsattu ulkohalkaisijaltaan 30 mm isoreikäinen prikka. Latikat siis hitsattu prikan sisäpintaan siten, että 30 mm ulkohalkaisija säilyy. Vanhasta ikkunan haasta sai väännettyä semmoisen entisen piironginlaatikon vetimen näköisen sangan, joka tuli nokka-akselin telineen kahteen kiinnitysruuviin kiinni. Tätä sankaa vasten sai painettua hyvin venttiililukitukset auki. Yksin se homma ei siinä vaiheessa aivan onnistu.
Motonetista oli hankittu pihdit, muistaakseni olivat kymmenen euroa, vanhojen ohjurikumien poistoon, ovat aika kuopassa muuten. Pihtejä piti varresta lyhentää muutama cm, jotta sai pakoventtiilien ohjurikumit pois. Hienosti lähtivät. Uudet ohjurikumit sai työnnettyä 17 mm avainvälin pitkällä 6-kulmahylsyllä. 16 mm 12-kanttinenkin pitempi hylsy olisi sopinut myöskin tai joku putki, minkä sisäreikä vähintäin 16,5 mm. Vanhaa pissapojan muoviletkua oli pätkä ja siitä sai ohjurisukan, jotta uusia kumeja asennettaessa ei hajota niitä heti. Letkun toinen pää leikataan pitkään vinoksi. Aika teräviä venttiileissä ne lukituspalojen kolot.
Jakohihna oli paikoillaan hiukan alle 7 vuotta ja vajaa 39 000 km. Oli, kuin uusi vielä. Ei olisi ollut mitään tarvetta vieläkään vaihtaa. Ei taida se aika noissa olla jakohihnoissa niin ratkaiseva, mitä kerrotaan? Ainakaan, jos hihna pysyy öljyistä ja nesteistä kuivana. Uuden jakohihnan laittaminen paikoilleen hammaspyörille (vaikka kiristäjä olikin kaikkein löysimmillään) oli aika paha saada tiukkuuden takia paikoilleen. Vanhaan Dayko hammashihnaan tein merkit rengastussilla, miten olivat, ja sitten siirsin merkit uuteen Gatesin hihnaan. Ajoitustapit olivat nokka-akseleissa 6 mm ja kampiakselilla 8 mm tai oikeastaan hiukan alle.
Joku voisikin selittää, miten uusi hihna menee helpoiten paikoilleen, itse en oikein hokannut sitä? Vielä noista vanhoista ohjurikumeista, niin kaikki olivat silmämääräisesti yhtä kuluneita, ei pahoja, mutta aika koviksi jo tulleita uusiin verrattuna.
