Kirjoittaja Aihe: 306 - Heikkotehoinen käsijarru  (Luettu 6933 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kine

  • Vieras
306 - Heikkotehoinen käsijarru
« : 04.11.2012, 10:01:32 »
Auto: 1998 306 1,6 (porrasperä).

Terveppä terve, ostin keväällä tuommoisen auton. Nyt on kuitenkin tullut esille pari ongelmaa jotka olisi hyvä ennen pahempia pakkasia saada korjailtua.

Käsijarru on heikkotehoinen. Puoli vuotta sitten käsijarru toimi niinkuin pitääkin, mutta nyt viime aikoina kun ajat auton esim. mäkeen ja laitat käsijarrun päälle, auto valuu ja käsijarru jarruttaa vain hieman. Käsijarruvipu ei mene vedettäessä ylös asti vaan toimii niinkuin pitääkin, joten tuskin on vaijerin kireydestä kiinni? Aukaisin keskikonsolinkin mutta tulin siihen tulokseen että vaijerin kireydessä tuskin on ongelmaa, joten en säädellyt sieltä sen kummemmin. Nostin auton ilmaan ja otin takarenkaan irti, mutta itse en ulkopuolelta minkäänlaista säätömahdollisuutta löytänyt. Eli pitäisi aukaista jarrurumpu, mutta miten?

Edellisistä ketjuista luin rummun aukaisemisesta, mutta en uskaltanut mennä sorkkimaan ennen kuin saan varmuutta asiaan. Eli lähteekö rumpu irti niin että aukaistaan tuo kuvassa oleva iso kuusiokolomutteri/pultti tai mikä siinä keskiössä onkaan (keskimmäinen kuva). Tuon jos saisi auki niin pääsisi katsomaan onko jarrukengät niin kuluneet että käsijarru ei toimi (käyttöjarru toimii mielestäni normaalisti). Mikä tähän käsijarrun heikkotehoisuuteen edes mahtaa olla syynä?

Kuvassa 1 on jarrurumpu ja kuvassa 2 jarrurumpu toisesta suunnasta.

Peugeot jarrurumpu
Peugeot jarrurumpu takaa

J-PR

  • Vieras
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #1 : 04.11.2012, 12:48:54 »
Rummun saat irti kun otat ensimmäisessä kuvassa olevan rasvakupin ensin irti. Sen alta sitten mutteri irti niin rumpu lähtee irti. Voi olla että jarruvaijerit ovat jumiutuneet ja siksi eivät toimi. Laita suosiolla uudet vaijerit, eivät yleensä ole kalliita ja toimivat herkemmin taas jonkin aikaa.

Kine

  • Vieras
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #2 : 04.11.2012, 16:21:37 »
Olipa hyvä että tuli kysyttyä täältä, itse olisin nimittäin lähtenyt purkamaan rumpua erilailla. Mitenkäs tuo rasvakuppi lähtee irti, lähteekö meisselillä tai vastaavalla vänkäämällä vai onko tässä jotain kikkoja joita kannattaa käyttää? Itse en näillä vehkeillä todennäköisesti pysty vaijereita vaihtamaan kun en pääse auton alle kunnolla käsiksi muuten kuin tunkilla ilmaan ja itse alle könyämään pieneen tilaan. Liekkö sitten onnistuu pienessä tilassa vaijerin vaihto? Eihän nuo tietysti ole motonetissäkin kuin kympin luokkaa että melkein varastoon voisi ostaa jos joskus vaihdettua saisi.

J-PR

  • Vieras
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #3 : 05.11.2012, 08:51:40 »
Varovasti jollain ohuella terällä kampeaa irti monelta suunnalta nitkuttelemalla ettei peltinen kuppi mene piloille, se kun ei kestä paljon voimankäyttöä.

Mitä tulee tunkinvarassa auton alla auton könyämiseen niin sitä ei pidä missään nimessä tehdä vaan on käytettävä tukevia pukkeja ennen kuin auton alle menee, ihan vaan varoituksena kun noita tuontyyppisiä vahinkoja silloin tällöin sattuu. Onnistuuhan se vaijereiden vaihto pukkienkin varassa mutta onhan se hieman hankalaa.

Kine

  • Vieras
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #4 : 05.11.2012, 12:16:37 »
Juu tottakai laitan jonkin sortin tukevat varmistukset ennen kuin auton alle uskallan  könytä, lähinnä tarkoitin tuolla että kun on vaan tunkki niin en pysty autoa kovin korkealle nostamaan  :) Eiköhän näillä ohjeilla jo ongelman ytimeen pääse paremmin kiinni, perjantaina kun sattuu vapaata olemaan niin ehdin perehtyä asiaan ja raportoin tänne miten kävi.

J-PR

  • Vieras
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #5 : 05.11.2012, 12:58:59 »
Arvelinkin ettet sinä sitä virhettä tee, mutta ettei kukaan muukaan junnu joka sattuu näitä lukemaan.

ToniL

  • Ylläpitäjä
  • *******
  • Viestejä: 8 152
    • http://peugeot505.info
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #6 : 05.11.2012, 23:51:17 »
"About the only thing it can't outrun is its shadow." - Peugeot-mainos
3 x 1985 505 Turbo Injection + 1986 505 Turbo Injection + 1985 505 GRE + 1989 309 1,6 XL Look + 1996 405 2,0 GTX Style + 1995 306 1,8 ST + 1997 306 2,0 GTI-6 + 2000 306 1,4 XN Cristal + 2001 306 2,0 GTI-6 + 2006 Expert Van 2,0 HDi 95 + 2009 Boxer 3 Van 2,2 HDi 120
Sivusto ja foorumi 505-harrastajille: peugeot505.info

Kine

  • Vieras
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #7 : 13.03.2013, 15:46:52 »
Nostetaanpa tätä ketjua ylös kun en ole saanut ongelmaa korjattua. 2 viikkoa olisi aikaa. Kaikki muut oli katsastuksessa kunnossa paitsi käsijarru. Kävin autohuollossa vaihdattamassa käsijarruvaijerit ja olen näin ollen 100e köyhempi, eikä edelleenkään mennyt katsastuksen jälkitarkastuksesta tältä osin läpi. Vasemmasta renkaasta irtoaa jarrutustehoa 0,3 kN ja oikeasta 0,4kN.

Mikä ihme tässä voi olla vikana? Käsijarruvivusta vedettäessä tuntuu aivan normaalille, on monta kertaa aukaistu jarrurummut ja yritetty pohtia ongelmaa sitä kautta, uudet vaijerit vaihdettu ilman tulosta niin mitä muita mahdollisuuksia on että tuon saisi kuntoon? Kuulemma yhteensä 2kN pitäisi saada käsijarrusta tehoa, alkaa ideat loppumaan. APUA

EFL605

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 744
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #8 : 13.03.2013, 16:52:37 »
Automaattisäätö ei toimi. Viestiketjuissa on aihetta käsitelty.

Kine

  • Vieras
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #9 : 14.03.2013, 10:30:26 »
Eli tarkoitus tuossa automaattisäädössä olisi saada mutteri luistamaan mahdollisimman hyvin kierteessä, niinkö? Tuossa automaattisäädössä näkyi olevan mutterin vieressä sellainen pieni kulmarauta, jossa on reikä. Ja tämä kulmarauta tulee siis samaan kierretankoon kuin säätömutteri. Onko tuolla pikku kulmaraudan asennolla mitään väliä, siis tuleeko se kulma olla jossain hahlossa tai vastaavassa kiinni kun tällä hetkellä se vain roikkuu siinä mutterin kaverina, eli siis toimii kuin prikka? Ehkä vähän epäselvästi selitetty ja kuva olisi tässä hyvä mutta näitä systeemejä availleet varmaan ymmärtää mistä on kyse.

EFL605

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 744
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #10 : 14.03.2013, 10:42:19 »
Se kulmarauta pitää olla siinä säätösakaramutterin sakaran huulella estämässä säädön toimittua mutterin kääntymistä takaisin säätöä edeltävään asentoon. Jos säätö ei toimi, niin pahimmassa tapauksessa kulmarauta kenkien palautuessa kiertää säätöä jopa löysemmälle.
Tämä, jos kyseessä linkin http://peugeot-foorumi.com/index.php?topic=13594.0 kuvan mukainen rakenne. Oliko tämä nyt sitten Girling/Lucas-malli vai Bendix, en muista.
Se säätösakaramutteri kannattaa irrottaa, purkaa,puhdistaa ja voidella vaikka kuparitahnalla niin, että se pyörii herkästi sormivoimilla.

Kine

  • Vieras
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #11 : 14.03.2013, 11:34:17 »
Tuo linkissä oleva jarrusysteemi on Girling-jarru ja itselläni on se Bendix-jarru, missä ei ole tuota pystysuuntaista jousta ollenkaan (kävin lainaamassa kirjastosta peugeot 306 korjausoppaan). Siitä kulmaraudasta vielä, mietityttää että tulisiko se olla tuossa hahlossa, mikä on kierresysteemin takana? Siinä on siis ohut, alle 1mm paksu kromatun näköinen levy jossa on joku hahlo. En oikein ymmärtänyt tuota säätösakaramutteria, miltä sen pitäisi näyttää kun tuossa on ihan tavallinen mutteri?

Merdique

  • Vieras
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #12 : 14.03.2013, 12:51:26 »
Osta suosiolla uudet säätötangot molemmille puolille. Maksaa muistaakseni 15e/kpl motonetissa. Noiden vanhojen toiminnasta ei voi mennä takuuseen. On ainakin yksi murhe vähemmän. Nimim. takajarrujen kanssa aika paljon tapellut.

Kine

  • Vieras
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #13 : 14.03.2013, 14:23:20 »
Osta suosiolla uudet säätötangot molemmille puolille. Maksaa muistaakseni 15e/kpl motonetissa. Noiden vanhojen toiminnasta ei voi mennä takuuseen. On ainakin yksi murhe vähemmän. Nimim. takajarrujen kanssa aika paljon tapellut.

Kävin motonetistä hakemassa nuo. Siis tämmöiset: http://aijaa.com/5U2IfF
Ovat muuten aivan erinäköiset kuin mitä siinä tällä hetkellä on, eli todennäköisesti on joku omapatentti-haistapaskaviritelmä siinä. Toivottavasti lähtee noilla toimimaan, yritän ehtiä laittaa nuo paikalleen joko huomenna tai sitten maanantaina.

Kine

  • Vieras
Vs: 306 - Heikkotehoinen käsijarru
« Vastaus #14 : 15.03.2013, 14:59:25 »
Nyt on nuo automaattisäätimet vaihdettu ja käsijarrun teho parani jo. MUTTA käytin katsastuksessa ja se ei riitä. Teho oli muuttunut alkuperäisestä 0,3kN/0,4kN -> 0,3kN/0,9kN. Katsastusmieskin tuumasi että eipä ole ihan äsken tämmöistä tullut vastaan että käsijarruvivusta tuntuu jäykälle ja normaalille jarrulle mutta ei ole tehoja.
Mitä tässä voi vielä tehdä kun on jo vaijerit ja säätimet vaihdettu uusiin? Voiko vika olla itse jarrukengissä? Niissä oli kyllä hyvin kulutuspintaa mutta se pinta oli todella sileä ja liukas. Kävin motonetistä hakemassa äsken jarrukengät ja pitää viikonlopun aikaan vaihtaa, ja sitten uusintatarkastuksen uusintatarkastuksen uusintatarkastukseen. Alkaa vaan usko loppua koko touhuun.