Kirjoittaja Aihe: Huohotinletkujen jäätyminen  (Luettu 12799 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Pugfan

  • Vieras
Huohotinletkujen jäätyminen
« : 24.02.2005, 08:48:37 »
Huohotinputken jäätyminen

Kirjoittanut Pugfan (2005).

Huohotinputken (letkun) jäätyminen on eräiden automallien kiusallinen vaiva, voisi sanoa että se on jopa niiden ominaisuus. Ongelmaisia automalleja löytyy melkein joka merkiltä valmistusmaahan ja hintaluokkaan katsomatta.

Mikä aiheuttaa tukkeutumisen?

Tukkeutuminen talvikeleillä johtuu öljynsekaisen kondenssiveden aiheuttaman vaahdon kerääntymisestä ja jäätymisestä putken taitekohtiin sekä muihin vastaaviin kulkua hidastaviin kohtiin. Vaaleaa vaahtoa keräytyy myös öljyntäyttöaukon reunoille, joten aina silloin tällöin on hyvä katsoa tilanne ja tarpeen vaatiessa puhdistaa letkut. Letkut on myös syytä puhdistaa kerran vuodessa, vaikkapa syksyllä. Joissakin malleissa on öljyntäyttöaukossa siivilä, sen voi ottaa pois mikäli sitä ei vielä tähän mennessä ole poistettu. Öljyä täytettäessä on syytä olla huolellinen ettei moottoriin pääse roskia.

Onko autojen ja moottoriversioiden välillä eroja jäätymisherkkyydessä?

Jäätymisherkkyys on monen asian summa. Automallista riippuvia seikkoja ovat moottori sijoitustapa autoon ja keulan rakenne. Peugeotin malleista 405 on herkin jäätymisen kannalta, johtuen keulan melko avoimesta rakenteesta ja XU-sarjan moottoreista. XU-sarjan sekä EW-sarjan moottoreissa imusarja ja huohotinputki ovat moottorin etupuolella ja pakosarja takapuolella. Pienemmissä Peugeot-malleissa käytetyt TU-sarjan moottorit (1.1, 1.4 ja uusimmat 1.6:t) eivät ole niin herkkiä, niissä sijoitustapa on päinvastainen kuin XU:ssa, eli pakosarja on moottorin etupuolella ja imusarja takana.

Mitä tapahtuu jos huohotin tukkeutuu?

Jos huohotin menee tukkoon, järjestelmään kertyy painetta ja paine tulee ulos niin sanotusti sieltä mistä aita on matalin. Useimmiten öljy tulee ulos mittatikun reiästä mutta myös huohotinputki voi hajota. Uusi letku maksaa alkuperäisosana parisataa markkaa. Joissakin automalleissa, tietääkseni ei missään Peugeotissa, on estetty mittatikun nousu ja niiden kohdalla  olen kuullut huohotinjärjestelmän tukoksen aiheuttaneen moottorin tiivisteiden irtoamisen. Vanhemmissa autoissa tukos voi aiheuttaa myös huohotinletkujen hajoamisen paineen vaikutuksesta.

Miten tukkeutumisen voi huomata?

Öljyjen ulostulon huomaa öljynkärystä ja myös öljynpaineen merkkivalon syttymisestä. Kun öljyt tulevat ulos, on vaarana moottorin kiinnileikkautuminen. Moottori pitää siis pysäyttää välittömästi moottorivaurion välttämiseksi. Huohotinputken tukkeutumisesta johtuvia moottorivaurioita tapahtui viime talvenakin useita, onhan se luonnollista ettei moottori kauaa kestä ilman riittävää voiteluöljymäärää.

Voiko sitä ennaltaehkäistä?

Jäätymistä voi estää eristämällä putket esimerkiksi solumuovisella vesijohtoeristeellä ja käyttämällä synteettisiä öljyjä. Öljymerkkiä tai laatua ei tule vaihtaa kesken talven, se vain lisää vaahdon muodostumista.

Myös viimasuoja keulaan ja moottorin oikea, riittävän kuuma käyntilämpötila vähentää huohottimen jäätymisriskiä - eli siis kunnossa oleva termostaatti. Ongelmia aiheutuu yleensä pätkäajossa, jossa moottori ei ehdi kunnolla lämmitä.

Joihinkin autoihin on asennettu lämpövastuksia estämään jäätymistä. Lisäksi EW-moottoreihin (1.8-2.2) on tehty takuutyönä muutos vähentämään huohotinputken jäätymisriskiä. Vastukset voi asentaa myös vanhaan autoon, 405:eenkin pitäisi olla vielä saatavilla vastukset.