Kirjoittaja Aihe: 406/605 - Katkeilevat etujouset  (Luettu 81196 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Benkku

  • Vieras
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #15 : 16.03.2006, 19:55:51 »
Mihin tietoon Janne L perustaa väitteen, ettei alkupään 605 kuulu takaisinkutsu kampanjan piiriin. Oma vuoden -93 605 SRTI kuuluu kampanjan piiriin. Lisäksi autoon on laitettu kampanjan aikana sinkkiliuskat, mutta tästä huolimatta jousi katkesi viime joulukuussa 2005. Maahantuojan mukaan asennustyön suorittaneella merkkiliikkeellä on ollut valtuudet vaihtaa jouset, mikäli ne huonoilta näyttävät. Jos olisin tuolloin tiennyt kampanjan todellisen syyn, olisin vaihdattanut jouset ehdottomasti.

'asennustyön suorittaneella liikkeellä on ollut valtuudet vaihtaa jouset' - kuulostaa kyllä aika erikoiselta 'vastuun siirrolta', sillä (Suomen kielisessä) kampanjakutsussa useaan kertaan alleviivataan SUURAAKKOSIN että jouset vaihdetaan vain mikäli ne ovat ruostuneet voimakkaasti ja tämä vielä parillakin eri lauseella, että varmasti menee asentajalle ns. perille - ettei ryhdy 'turhaan' 'kevyesti pintaviallisia' jousia vaihtamaan.

Sepä tässä onkin ongelmana, sillä jouset voivat katketa uudelleen - joka romauttaa keulan tonttiin, sillä rakennetta ei kyseisen kampanjan korjauksella muutettu turvallisemmaksi.

Benkku

  • Vieras
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #16 : 16.03.2006, 19:57:18 »
...ettei alkupään 605 kuulu takaisinkutsu kampanjan piiriin. Oma vuoden -93 605 SRTI kuuluu kampanjan piiriin.

Kyllä - kohderyhmään kuuluivat kaikki 605 mallit vuosimallista riippumatta.

Arde

  • Käyttäjä
  • ****
  • Viestejä: 492
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #17 : 18.03.2006, 10:26:46 »
No niin, vasta hankkimastani 406:sta (-99/-00 rekisteröity) meni sitten etujousu poikki seisottuaan viikon parkkiksella :'( olin jo siinä uskossa että vika olisi 96,97 malleissa mutta toisin kävi,  ja nyt alan tiedustella saako homman takuuseen, kyllä kuulostaa niin tyyppivialta mutta odotellaan...
Skoda Fabia 1.2 TSI Autom. -15 Style MonteCarlo
Ent. Peugeot 407 SW 2.2 Sport -05 Automaatti

antsu

  • Vieras
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #18 : 18.03.2006, 14:22:04 »
Koskeekohan kampanja ollenkaan tuota mun autoani, jonka takuu on alkanut 25.3.2002. Valmistumispäivä on tietenkin jonkun verran aikaisempi, mutta ei ole minun tiedossani.

Huoltokirjan mukaan imusarjakampanja XYT on hoidettu 14.11.03, mutta XUD:stä ei ole mitään mainintaa enkä kyllä nähnyt jousijalan kupissa mitään sinkkilevyäkään. Pitäisiköhän sitä edes näkyä jousen ollessa paikallaan vai pitääkö jousi kiristää jousipuristimilla niin, että jousi nousee kupista irti? Ostin auton noin vuosi sitten eli historia on dokumenttien varassa.

Maanantaina auto on menossa Automaalle perän tarkastukseen/korjaukseen. Pitää ottaa jouset samalla puheeksi.

Benkku

  • Vieras
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #19 : 18.03.2006, 18:50:42 »
Eipä se ongelma taida ollakaan rajoittunut 96-97 malleihin. :'(

Ongelmallinen rakenne on kaikissa vuosimalleissa.

Asian eteenpäin viemiseksi ko. mallien omistajien tulisi lukea oheinen viesti ja toimia sen mukaan.
http://late.nwps.ws/smf/index.php?topic=5638.0

Benkku

  • Vieras
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #20 : 21.03.2006, 22:47:18 »
Jaa-a, kuinkahan on, olen omistanut tuon -97 406:n vasta 2004 lokakuusta enkä tiedä mitä sille on sitä ennen tehty. Ainakaan huoltokirjassa ei löydy mitään mainintaa mistään jousiin liittyvästä remontista. Mistähän tuon voisi varmistaa?

Tiedon tehdystä korjauksesta saa rekisterinumeron perustella kysymällä valtuutetusta huollosta tai katsomalla etupään pyöräkoteloihin, mikäli jousen alapään ja alalautasen välistä pilkistää ohut sinkkilevy niin auto on kampanjan yhteydessä tai jousien katkettua korjattu.

lähetin maahantuojalle sähköpostin aiheesta oman autoni kohdalta ja vastaus oli että se kuului takaisinkutsuttaviin mutta jostain syystä hommaa ei ole tehty joten tarttee varmaan kysellä josko sen sit vois lähiaikoina tehdä... :o ja pirssi on 98vm.

nyt sitten sain vastauksen "XUB kampanja on suljettu 31.7.2003 joten tehtaan maksamana kampanjatyönä sitä ei voi enää teettää. Asiakkaan tilaamana ja maksamana työn voi toki teettää."

Vastaus on väärä. Maahantuojan korjausvastuuta, eikä myöskään kustannusvastuuta asiassa ei kampanjalle määritellyn 'aikarajan' ylittyminen poista. Todella kätevää - antaa ajan kulua, kutsumatta autoja korjaukseen ja lopulta yrittää maksattaa homma asiakkaalla, mutta niin tämä ei mene.

Benkku

  • Vieras
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #21 : 22.03.2006, 22:32:05 »
No niin, nyt kun auto on seissyt ja odotellut lauantaita ja korjausta näyttää toinenkin puoli painuneen alas ... :o

Totta, niin näyttää käyvän 'yleisemminkin', että toinenkin jousi katkeaa.

Arde

  • Käyttäjä
  • ****
  • Viestejä: 492
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #22 : 25.03.2006, 20:27:08 »
No niin ei kuitenkaan ollut kuin oikean puolen etujousi poikki ja juuri siitä alhaalta josta jousi nousee ylös jousilautaselta, oli rikkonut myös vetoakselin kumin mutta onneksi ei muuta, samalla tuli vaihdettua ohjauslaakeri.
Vetoakselin nivel oli yllättävän vaikeaa saada takaisin akselin päähän!
Toinen puoli jäi vielä tekemättä mutta lähiaikoina sekin on ajankohtainen ennen kuin katkeaa ja aiheuttaa muuta vahinkoa.
Skoda Fabia 1.2 TSI Autom. -15 Style MonteCarlo
Ent. Peugeot 407 SW 2.2 Sport -05 Automaatti

PEXI

  • Vieras
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #23 : 03.07.2006, 22:42:57 »
Onko tähän jousien katkeamis asiaan tullut mitään uusia päivityksiä, vai vieläkö ihmetellään ja asennellaan sinkkiliuskoja? Tuttavani vuoden 2000 mallisesta 605: sta katkesi etujousi parkkihalliin. Autolla ajettu alle 200 000.

t: Pexi

Pösö405gli

  • Vieras
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #24 : 20.10.2006, 11:17:16 »
Morjens. Ostin tuossa 605 sri -90 jolla on ajettu tollanen 142000km. Auto on todella "unelma kunnossa" ja nyt sitten  selailin foorumeita ja törmäsin tähän jousi-hässäkkään. Soitin Lahden Automaalle ja tiedustelin että mitkä mallit takaisinkutsussa on ollut mukana, sain vastauksen että ainoastaan facelift 605:set. Mutta kuitenkin netistä löytämieni tietojen mukkaan kaikki 605:set olisi pitänyt kutsuatakaisin. Autossa on myöskin täydellinen huoltokirja ja kaikki huollot on tehty pääasiassa Helsingin Automaassa. Erillistä mainintaa huoltokirjasta ei löydy jousista, mutta onko mahdollista että huollon yhteydessä olisi jotain tehty jousille? Eikai tässä auta sitten kuin jännittää että milloin jousi napsahtaa poikki.

vpera

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 2 445
  • 79000km / elokuu 2019
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #25 : 20.10.2006, 11:20:37 »
Muistan hämärästi että omaa -97 406:sta huollattaessani oli joskus puhelimessa mainittu jostain (etu)jousikampanjasta ja että tarkastavat sen samalla. Tuskin tekivät mitään muuta. Ei ole tietääkseni katkennut tähän mennessä.
Auto: 2015 508 SW Allure 2.0 BlueHDI 180 automaatti, 08/2023 190tkm
Menneet: 2006 407 SW 1,8 Olympia (EW7A, DAM10831, 405tkm), 406GW 1.8 16V -97 (190tkm), 309 GR 1.6/92hv -89 (200tkm), 309 1.3 Profil -86 (160tkm?).
Isällä: 203,403,404,304,504,305,309,306x3,307x2,207

Benkku

  • Vieras
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #26 : 08.04.2007, 20:48:34 »
Sorry, että nostan vanhan ketjun ylös, mutta meni iteltä oikean puolen etujousi poikki. Tilanne perinteinen. Työpäivänaikana tapahtunut, noin kierroksen päässä alhaalta. Ei onneksi rikkonut mitään, mutta olin juuri lähdössä pitemmälle reissulle. Huh onneksi meni ennen reissua. Niin ja autona 406 -96 165tkm.

Samoilla linjoilla. Kyllä jousen pitäisi hajoamatta kestää koko auton ikä. Materiaalivalinnassa ja/tai valmistuksessa on voinu tulla joku kämmi. Mulla oli aikanaan puoli miljoonaa ajettu Volvo 240. Siinä oli kans jouset aivan jumalattoman ruostuneet ja silminnähden pientä monttua täynnä. Hyvinpä nuo kesti.

Ainakaan omani (605 fl malli) jousissa ei ollut materiaali-/karkaisuteknistä valmistusvikaa - nimittäin näille tehtiin eräässä kotimaisessa terästä valmistavassa yhtiössä aine- ja kovuus analyysi, jossa todettiin materiaalin olevan seostukseltaan ja karkaisultaan kunnossa.

En myöskään usko kyseiseen 406 mallin jousien tapauksessa. Materiaali saattaa olla lovenherkkyysluvultaan erilaista (ts. huonompaa) kuin aiemmin, mutta se ei ole teräksen vika vaan suunnittelusta/tuotantotaloudesta vastaavien, jotka edullisemman materiaalin ovat valinneet.

Kyllä jousen pitäisi hajoamatta kestää koko auton ikä.

Pitäisi ja pitäisi, yhtälö on melko vaikea mm. ajomukavuuden suhteen.

Sen sijaan rakenteen pitäisi olla katkeamistapuksissa hengenvaaraa aiheuttamaton, jota kyseisen kaltaiset viimeisen kierteen pienelle halkaisijalle käännetyt jouset/pienennetyt alalautasratkaisut eivät edusta.

Benkku

  • Vieras
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #27 : 29.06.2007, 02:01:58 »
Kävin katsastamassa auton ja keskustelin jousien katkeamisesta katsastusinssin kanssa ja hän ihmetteli milloin Pösöltä tulee takaisinkutsu ja korjaus suoraansanoen vaarallisesta jousikonstruktiosta,  >:( ??? :o jossain muissa autoissa missä samanlainen ratkaisu niin asia on korjattu erilisellä metallikupilla jousen alapäässä.  ???

Kyllä PSA:llakin kyseisen konstruktion ongelma on tiedossa - ainakin sisarmerkillä, joiden tiettyjen mallien alalautasratkaisut takaisinkutsulla korjattu, juurikin asentamalla jousen läpimenemisen estävä suurempi halkaisijainen 'lisä alalautanen'.

Takaisinkutsua - jossa ongelma 'oikeasti' korjataan - odotellessa ;)

KTA

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 057
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #28 : 29.06.2007, 19:55:58 »
Sen verran lohtua asiaan että tuntuu jousien katkeamiset ainakin vielä olevan yksittäis tapauksia eikä aivan selvää epidemiaa ole havaittavissa. Tosin talvellahan ne helpommin katkeavat.

Mielenkiintoista on että Partner/Berligo malleihin on asennettu lisälautaset jälkikäteen kampanjan yhteydessä vaikka niissä ei ole edes samanlaista ohuempaa kierrettä alapäässä ja niistä ei ole tiedossa että jousia olisi katkennut?!

Saksalais merkkejähän noi jousien katkeamiset on aina vaivanneet? Mistä lie tarttunut vaiva pösöönkin.

taku

  • Vieras
Vs: 406/605 - Katkeilevat etujouset
« Vastaus #29 : 20.12.2007, 19:45:24 »
Itsellä 406 -00 josta vasen etujousi katkesi muutama päivä sitten risteyksestä liikkeelle lähtiessä. Pystyi ajamaan vielä mutta onneksi kävin seuraavana päivänä Automaassa näyttämässä. Samalla vaihtoon yläpään kääntölaakerit.

Historiasta ei tietoa koska auto on ollut vasta reilun kuukauden alla, huoltokirjassa muistaakseni ei ainakaan ole mainintaa jousien vaihdosta.

Yritin kysellä josko maahantuoja kustantaisi tuon jousen mutta kuulemma Maan auton kanta on että ei korvata. Joopa joo..