Kirjoittaja Aihe: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin  (Luettu 7318 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Katto kassinen

  • Vieras
508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« : 18.10.2016, 22:01:53 »
Auto: 2012 508 SW 1,6 HDi Active.

Vaihdoin rekkarinvalot lasikantaiset (T10 kanta) poltttimot ledeihin jotta ei aina tarvi olla lamppuja vaihtamassa, nuo lasikantaiset kun eivät ole kovin pitkäikäisiä: Hyvin toimii ja näkyy. No tuosta tuli idea vaihtaa myös tavaratilan hehkut (2 kpl) ledeihin, mutta eipä sitten mennytkään kuin strömsössä. Ensi toinen ledi syttyi kunnes sammui omia aikojaan, toisen (hehkupolttimon) jäädessä palamaan. Luukku kiinni ja hehku syttyy, ledi ei. Vaihto toiseen lediin, ei kummennut. Käytin pistokkeen irti, ei syttynyt. Sellainen erikoisuus tuli kyllä huomattua, että ledissä näkyi ihan pienen pieni valopiste, joka ei kyllä yhtään valaissut.

Päätin jatkaa tutkimista myöhemmin ja lähdin ajamaan. Heti tuli herja, parkkitutkat ei toimi, kuitenkin parkkiin peruutettaessa piip, piip kuului ja kaikki oli ok. Auto uudelleen käyntiin ja taas herja tutkista, josta päättelin että näillä lamppusekoiluilla on jotain tekemistä keskenään. No, lasikanta takaisin ja johan syttyi ja siihen loppui herja parkkitutkista. Vielä kerran kokeilu ledillä, syttyi ja sammui jonkin ajan kuluttua hehkun jäädessä palamaan.

Nämä ledit ilmeisesti vaativat keinokuormaa, oma kuorma on niin pieni ettei riitä, muuten järjestelmä ei syötä sähköä ko. pistokkeeseen eli opittuna tästä jäi käteen se, että mikä ennen vanhoissa vehkeissä oli simppeliä toimintaa, on näissä nyky vehkeissä jotain muuta :-\. Kyllähän tätä luovaa kokeilua niin kauan tekee kun ei tule kalliiksi mutta näissä nykyautoissa kylläkin riski menettää loputkin roposet on ilmeinen ;)

Aksu

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 2 068
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #1 : 18.10.2016, 22:15:29 »
Päivittelin myös viime syksynä vm.2011 508 sedanin kaikki sisätilanvalot ja ulkopuolelta rekisterikilven valot sekä vilkut ledeihin. Vilkut oli olevinaan laadukkaammat, mutta muualle valikoitu ebaysta halvimmat sopivat. Nämä ovat ainakin pelanneet ilman ongelmia ja herjoja, toistaiseksi  ;D
« Viimeksi muokattu: 18.10.2016, 22:19:19 kirjoittanut Aksu »
308 SW GT HDi -17
ex. 508 Allure HDi 163 -11, 406 Sport 2.2 -01, 308 Sport HDi 110 2Tronic -08, 407 Executive HDi 136 -04, 2x 306 GTi-6 -97 & -00, 106 GTi -98, 405 Mi16 -89

GeekPug

  • Vieras
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #2 : 21.10.2016, 10:59:13 »
Itse laitoin RXH:n konttiin nämä, ei mitään ongelmia ja koirakentällä ihmiset ovat epäilleet että olen viritellyt koiralle konttiin lisävaloja noiden kiinteiden lisäksi, sen verran paljon valoa noista tulee:

http://www.ebay.com/itm/T10-W5W-SMD-5050-4-LED-Car-Interior-Panel-LED-Wedge-Dome-Light-Lamp-Bulb-12V-New-/201096867358

Penguin

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 4 800
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #3 : 21.10.2016, 15:19:14 »
Onko tämä jokin varustelukysymys vai onko Peugeot siirtynyt takaisin hehkulankapolttimoihin? Mulla on 508 GT:ssä kaikki sisävalot alkuperäisestikin ledeillä toteutettu. Vain sedanin takakontin valo oli 5W hehkulankapolttimolla ja ovien maavalot. Muuten pelkkää lediä.

Aksu

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 2 068
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #4 : 21.10.2016, 17:45:07 »
Ainakin 2011 sedan Alluressa oli em. mainittujen lisäksi myös jalkatilojen ja hanskalokeron valaistus hehkulankapolttimoilla.
308 SW GT HDi -17
ex. 508 Allure HDi 163 -11, 406 Sport 2.2 -01, 308 Sport HDi 110 2Tronic -08, 407 Executive HDi 136 -04, 2x 306 GTi-6 -97 & -00, 106 GTi -98, 405 Mi16 -89

downtime

  • Vieras
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #5 : 14.11.2016, 17:56:36 »
Löytyipäs tuollaiset ebaysta :
http://www.ebay.co.uk/itm/252597362590?_trksid=p2057872.m2749.l2649&ssPageName=STRK%3AMEBIDX%3AIT

Nuo ainakin kuvan perusteella näyttäisi sopivan 508:iin myös.

Peugo

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 2 186
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #6 : 14.11.2016, 18:01:34 »
Mikään ei näytä oikeassa elämässä rumemmalta kuin ylikirkkaat sinertävät ledit rekkarivaloina. Niin teiniä ettei paremmasta väliä!?

downtime

  • Vieras
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #7 : 14.11.2016, 18:09:31 »
Samaa mieltä mutta nuo mitkä linkkasin on ihan OEM ledit. Ei kylläkään OEM 508:issa kun siihen ei tietääkseni noita ole mutta nuo näytti olevan Citroen DS3:n. Noissa OEM ledeissä on valon jakauma, valon väri ja kirkkaus juuri "oikea".

Toki onhan nuo hiukan hintavammat kuin kiina-ledit, mutta ovat ainakin virallisesti E hyväksytyt ja aidot.

pfaq306

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 027
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #8 : 14.11.2016, 18:18:00 »
Jonkun toisen mielestä taas hehkulankapolttimo näyttää todella ankealta. Jotenka... ::)

antsu

  • Vieras
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #9 : 14.11.2016, 18:33:23 »
Antaa kaikkien tehdä makkara mieleisekseen ;D

Kerran eläessäni olen joutunut vaihtamaan rekkarin polttimon, joka maksaa vissiin 1 €. Jos joku on valmis sijoittamaan 15 € LEDiin, niin en vastusta 8)

Peugo

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 2 186
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #10 : 14.11.2016, 18:48:11 »
Jep, sama juttu!

Tosin, jos noissa väri ja valo sopiva, niin anna mennä!  8) Tuttava vaihtoi Jaggeensa sisävalot ledeiksi ja kyllä tyylikkyys koki kovan kolahduksen. Ei enää sellaista lämmintä ja luksusmaista fiilistä, vaan hivenen kylmää, ei jatkoon!

307:aan ja vanhaan 308:iin nuo ei näytä sopivan vaikka luvataan?

pfaq306

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 027
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #11 : 14.11.2016, 19:05:17 »
Ei ne kaikki ledit maksa viittätoista euroa.

downtime

  • Vieras
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #12 : 14.11.2016, 19:46:06 »
Ei niin. Kiinaledit maksaa alle euron ja jälkikin sen mukaista.

Vanha sanonta, "Markalla saa markan tavaran" pätee edelleen. Jos haluaa kunnolliset sisäledit niin Osram ok hyvä valinta. Lämpimän valkoinen sävy eikä kylmän sininen. Mutta maksaakin sitten.

Penguin

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 4 800
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #13 : 15.11.2016, 21:32:05 »
Mikä järki on vaihtaa ledit ja sitten laittaa kusenkeltaiset kuitenkin. Ainakin itse vaihdoin nimenomaan siksi, etteivät ole keltaiset, vaan valkoiset. Siis ei siniset. Maksoi jonkun sentin per kappale LEDit ja hyvin on toiminut jo kolmatta vuotta.

Oman 508 sedanin rekisterikilven valojen vaihdosta: http://suvikumit.blogspot.fi/2015/08/led-paivitysta-osa-3-rekisterikilven.html
« Viimeksi muokattu: 15.11.2016, 21:45:57 kirjoittanut Penguin »

PgPete

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 769
Vs: 508 - Hehkulankapolttimoiden vaihto ledeihin
« Vastaus #14 : 15.11.2016, 22:50:54 »
Ei kai kukaan ollutkaan keltaisia ledejä laittamassa.
Itse kun vaihdoin rekkarin valot ledeiksi, 3. pari oli hyvä. :D Ekoista markan ledeistä toinen ei toiminut ollenkaan, kokeilin kyllä pyöräyttää toisinkin päin, tokat oli liian siniset ja 3. oli Osramit ja hyvät, vähän kikkailin niidenkin kanssa jotta valon suuntauksesta tuli parempi.

SW Alluressani -11 sisävalot katossa ja ulkopeilin valot on kirkkaat(valkoiset) ja ovenalus, jalkatilojen ja takakontin valot kellertävät. Onkohan joku tunnelmajuttu Ranskasta, lukuvalot yms. vain kirkkaat. En tiedä, mutta jokainen voi noita vaihdella tai olla vaihtamatta. Itselle lähinnä rekkarin valo pomppasi ekana silmään kirkkaiden takavalojen rinnalla. Saa nähdä vaihdanko muita. Ehkä en. Ehkä muut parkit...
« Viimeksi muokattu: 15.11.2016, 22:57:36 kirjoittanut PgPete »
Edelliset, aikajärjestyksessä: Escort 1.3 -81, Kadett 1.3 S -83, 309 1.6GR -88, Mi16 -88, Accord 2.0 -93, 406 SR 1.8 16V -98, 406 SV 2.0 GW Aut, SV:n aikaiset II-autot: Omega 2.0 -89, 309 1.4 xl- 90, 309 1.6 GLX -91, Transit -88, Ducato -01, 405 1.6 GLX Wagon ensin II-autona, sitten ykkösautona. 306 1.8 16V Wagon -98, Focus -04, 508 SW ALLURE 2.0 HDI 140 -11, 508:n aikaiset II-autot:Transit -03 ja -07
NYT: 405 Mi16 -92, 2008 1.2 aut. -21 ja Boxer L3H2 163 -19
Pojalla nyt: 206 RC -04