Kirjoittaja Aihe: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)  (Luettu 3194 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Elazi

  • Vieras
307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« : 15.01.2010, 10:10:15 »
Auto: 2001 307 XSi 2,0 HDi.

Terve,
viime perjantaina ajelin pösöllä 10minuuttia kehä kolmosta, jonka jälkeen ajoin auton parkkiin. Pakkasta oli 15-17 astetta ja tankissa ST1 -32 -asteista diisseliä. Pidin autoa parkissa tyhjäkäynnillä, kunnes se yhtäkkiä sammui. Kutsuin faijan paikalle, ja koitettiin antaa apuvirtaa, mutta moottori ei lähtenyt enää käyntiin, vaikka startti pyöri iloisesti. Soitin hinausauton ja auto hinattiin Konalaan Automaalle ja varattiin aika huoltoon. Kun pääsin kotia, selvittelin ja tutkiskelin tilannetta, ja ajateltiin, että mahdollisia vikoja ovat: polttoainesuodatin jäätynyt, polttoainepumppu rikki, polttoainepumpun rele rikki, jonkuntyyppinen ajonesto menny päälle tai joku muu ongelma. Todennäköisimpinä pidettiin kolmea ensiksi mainittua. Öljyt ja jäähdytinnesteet olivat kaikki kunnossa ainakin noin päältäpäin tarkistettuna.

Tänään soittelin Automaahan, kun huoltoaika oli ollut eilen eikä sieltä ollut mitään kuulunut. Automaan heppu kävi tarkistelemassa asiaa, ja sanoi, että Jakopään hihna olisi voinut pompata paikaltaan ja jakopää jouduttaisiin käyttämään auki sen verran, että nähdään mikä on vialla. Kyselin, minkä verran aiheutuisi kustannuksia mikäli hihna olisi pompannut paikoiltaan, ja huollon heppu kertoi, että pahimmassa tapauksessa venttiilit ovat ottaneet kiinni mäntään (muistaakseni). Puhelimessa en hoksannut kysyä, onko polttoaine pumppua tarkistettu mutta suodattimet olivat kuulema kunnossa, kun auto ei ollut lämpimässä tallissa apuvirrallakaan lähtenyt käyntiin.

Miltä teistä kuulostaa tuommoinen selitys? Autolla on nyt ajettu muistaakseni 207 000 km, ja 170 000 km kohdalla autoon on tehty iso koneremontti, jossa kone on kuulemma nostettu pöydälle ja sieltä on korjattu joku valmistusvika (sen tarkempaa tietoa ei ole). Samalla on myös vaihdettu jakopään hihna. Tää huolto tehtiin Savonlinnassa kuulema aivan merkkihuollossa (en nyt muista liikkeen nimeä, mutta huoltokirjasta ja edelliseltä omistajalta saan sen tietää). Lisäksi auto on käynyt vuosihuollossa/200 000km huollossa muutama tuhat kilometriä sitten (paikkana sama Konalan Automaa).

tv. Elias Klasila

tane

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 97
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #1 : 15.01.2010, 10:22:41 »
Tämä kuulostaa samalta mikä minulla kesällä. Nopeusanturi oli sökö.

Eli startti pyöri mullakin iloisesti mutta ei kirveelläkään käyntiin. Nopeusanturi vaihdettiin ja ei mitään ongelmia ole sen jälkeen ollu.

E: mulla oli tosin 1.6 bensakone

Elazi

  • Vieras
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #2 : 16.01.2010, 11:33:56 »
Noniin, nyt saatiin lisätietoa.

Kuulemma nokka-akselin asentotunnistin on ollut rikki, jonka takia nokka-akseli ja kampiakseli ei oo jotenkin ollu kohillaan. Samalla on myös jostain apuhihnasta lähteny palanen ja menny jakohihnan alle, jonka takia jakohihna on pompannut yhden hampaan verran. Huoltomies sano, että todennäköisesti ei oo mitään muuta menny rikki, venttiilienkään ei olisi pitänyt vielä osua mäntään (tästä saadaan varmistus myöhemmin). Jos jakohihna olisi pompannut kahen hampaan verran, niin venttiilit olisivat kuulemma paskana.

PUG-508

  • Ylläpitäjä
  • *******
  • Viestejä: 7 718
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #3 : 16.01.2010, 13:11:16 »
Kampiakselin hinapyörä sökö. Koska tuo on viimeksi uusittu?
Peugeot 3008 hybrid

Elazi

  • Vieras
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #4 : 16.01.2010, 22:46:51 »
Ei oo mitään hajua, ostin tuon kun mittarissa oli 200 000km ja käytin sen ko. huollossa Automaalla. Tuo 170tkm kohdalla tehty remontti oli monta tonnia ja kuulema melko kattava, mutta en tiedä onko siinäkään sitä korjattu.

Mitä tuo tulee kustantaa, ja voiko muuta olla rikki?  Kuinka usein kuuluisi vaihtaa?

SamiK

  • Ylläpitäjä
  • *******
  • Viestejä: 12 146
  • Kuolema kuittaa univelat...
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #5 : 17.01.2010, 06:41:57 »
...Kuinka usein kuuluisi vaihtaa?

Ei siihen ole mitään kuuluisi, jos hajoaa niin vaihdetaan.
Kiittämättömyys on maailman palkka. Mikään hyvä ei kestä ikuisesti, vain kurjuus on pysyvää.

Elazi

  • Vieras
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #6 : 17.01.2010, 09:15:07 »
Okei, luulin tuon olevan säännöllisesti vaihdettava osa, kun kysyttiin milloin tuo on viimeksi uusittu. Noita varmaan menee sitten jonku verran paskaksi? Minkä hintanen uusi varaosa on, ja onko tuon hihnapyörän rikkoontuminen voinut rikkoa jotain muutakin?

SamiK

  • Ylläpitäjä
  • *******
  • Viestejä: 12 146
  • Kuolema kuittaa univelat...
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #7 : 17.01.2010, 10:19:56 »
Noita varmaan menee sitten jonku verran paskaksi? Minkä hintanen uusi varaosa on, ja onko tuon hihnapyörän rikkoontuminen voinut rikkoa jotain muutakin?

Menee niitä, kestää mitä tahansa 20 tkm - 500 tkm, maksaa 100-250 € riippuen mallista. Rikkoutuessaan voi katkaista nokkaremmin mikä johtaa poikkeuksetta moottorin tuhoon.
Kiittämättömyys on maailman palkka. Mikään hyvä ei kestä ikuisesti, vain kurjuus on pysyvää.

Elazi

  • Vieras
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #8 : 18.01.2010, 16:08:47 »
Kuulemma nokka-akselin keinovipu katkennu.. Tällä hetkellä näyttää olevan semmonen 1500€ remppa edessä. Mukava hinta opiskelijabudjetilla.  :)

PUG-508

  • Ylläpitäjä
  • *******
  • Viestejä: 7 718
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #9 : 18.01.2010, 16:14:49 »
Kuulemma nokka-akselin keinovipu katkennu.. Tällä hetkellä näyttää olevan semmonen 1500€ remppa edessä. Mukava hinta opiskelijabudjetilla.  :)

http://peugeot-foorumi.com/index.php?topic=24041.0
Peugeot 3008 hybrid

Elazi

  • Vieras
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #10 : 20.01.2010, 18:24:52 »
Noniin, homma ratkesi.

Elikkästen apulaitehihna (tai siitä irronnut palanen) oli tippunut ja mennyt jakohihnan alle, jonka takia jakohihna oli pompannut yhden hampaan verran eteenpäin. Samalla oli ne nostajat (=keinuvivut?) katkenneet. En muista mitä kautta, mutta huoltomiehet oli endoskoopin avulla tarkistaneet kansien ja venttiilien olevan kunnossa (kävi kuulema hyvä tuuri). Työt tuli maksamaan reilu 850€ ja osat vajaa 600€.

Tarkoittaako käteiskuitin merkintä I&K (esim. nokka-akselin I&K tai jakopään hihnan I&K) irroitusta ja korjausta vai mitä?

Niin ja onko ok, kun nokka-akselin I&K alapuolella lukee TIIVISTE 8kpl 40€/kpl, hurja hinta...

_MikkoT_

  • Käyttäjä
  • **
  • Viestejä: 187
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #11 : 20.01.2010, 18:56:27 »
I&k= irroitus ja kiinnitys. Oliskohan vaihtaneet venttiilivarrenkumet samalla kun kerta 8 kpl tiivisteitä. Aika kova hinta on kyllä kappalelle.
Seat Leon X-perience 2.0 TDI 4Drive 2015, Peugeot 207 1,4 16V 2006
Ex:Fiat Scudo Weekend 2.0 JTD 2004, Seat Exeo Style 2.0 TDI 2010, Volkswagen Golf 1.4 16V 2001,  Seat Toledo 1,9 TDI 2003, Peugeot 306 1,6 SR Style -96, Peugeot 309 1,6 GR -87

radiaani

  • Vieras
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #12 : 23.01.2010, 21:17:24 »
I&k= irroitus ja kiinnitys. Oliskohan vaihtaneet venttiilivarrenkumet samalla kun kerta 8 kpl tiivisteitä. Aika kova hinta on kyllä kappalelle.

Jos kyseessä on osa 0956 48 "Valve stem seal", niin sen hinnan pitäisi olla jotain yhden euron pintaan kappale...

ToniL

  • Ylläpitäjä
  • *******
  • Viestejä: 8 152
    • http://peugeot505.info
Vs: 307 - Jakopäässä ongelmaa (HDi)
« Vastaus #13 : 23.01.2010, 21:59:24 »
Automaalta saadussa kuitissa pitäisi lukea myös varaosanumero? Venttiilikoneistossa on muutamia n. 40 e/kpl maksavia osia, mutta ne venttiilivarren tiivistekumit 0956 48 maksavat vain 2,00 e/kpl.
"About the only thing it can't outrun is its shadow." - Peugeot-mainos
3 x 1985 505 Turbo Injection + 1986 505 Turbo Injection + 1985 505 GRE + 1989 309 1,6 XL Look + 1996 405 2,0 GTX Style + 1995 306 1,8 ST + 1997 306 2,0 GTI-6 + 2000 306 1,4 XN Cristal + 2001 306 2,0 GTI-6 + 2006 Expert Van 2,0 HDi 95 + 2009 Boxer 3 Van 2,2 HDi 120
Sivusto ja foorumi 505-harrastajille: peugeot505.info