Kirjoittaja Aihe: 205 - Ei käynnisty, vaikka käynnistinmoottori pyörittää (sytytysyksikkö)  (Luettu 22170 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Bumper

  • Vieras
Ongelma:

Auto: 1987 205 1,4 XR (TU3, Weber-kaasutin manuaalirikastimella).

Ongelmana siis on, että auto ei lähde käyntiin. Tänä aamulla ja myöhemmin päivällä lähti ja toimi ihan normaalisti, mutta ~1,5 tunnin kotipihalla seisoskelun jälkeen ei enää luvannutkaan. Aluksi ajattelin, että olin saanut puolilämpimän koneen jotenkin tulvimaan, joten jätin auton siihen ja sotkin pyörällä kauppaan. Nyt kun äsken kävin koittamassa jo varmasti kylmää konetta, niin tulos aivan sama - ei edes yritä. Startti kyllä pyörii iloisesti. Nyt sitten kädet ristissä toivon, että tuo tuosta aamulla käyntiin hörähtäisi, vaikka turha toivohan tuo taitaa olla.

Taustatietoja:
- Tulpat (NGK) melko tuoreet, ja näyttivät varsin hyvältä kun niitä auton oston jälkeen tutkin. (Pari viikkoa sitten)
- Virranjakajan kansi ja pyörijä (Ducellier) myös sisältä asiallisen näköiset, eikä kosteutta ollut havaittavissa. Muutenkin poikkeuksellista, että tällainen vika osui näinkin kuivalle päivälle.
- Kone tuntuisi saavan bensaa, koska pitemmän starttailun jälkeen moottoritilassa haiskahtaa polttoaine.
- Kipinän tämänhetkisestä tilasta ei tietoa, en ole vielä päässyt testaamaan.
- Yritin roplata virta-avainta lukossa edestakaisin, jos vaikka siellä olisi vika. Tämä ei tietenkään sulje virtalukkovikaa pois, mutta ainakin otettu huomioon mahdollisuus.

Haun perusteella ainakin sytytysyksikkö ja puola voisivat olla mahdollisia vaihtoehtoja? Onko 205:n sytytysyksikkö se virranjakajan/puolahässäkän etupuolella oleva pieni mötikkä? Vai onko olemassa muita mallille tyypillisiä vikapaikkoja?

Lisätään vielä sellainen tieto, että auto sammui pari päivää sitten liikennevaloihin kuin seinään, vaihde oli vapaalla jne. Starttasin uudestaan ja auto lähti heti laakista käymään, eikä temppuilut tämän jälkeen.

Ratkaisu:

Vika oli vähemmän yllättäen juuri siinä sytytysyksikössä. Tänään aamulla lähti iloisesti taas käymään, kulki sen parisataa metriä ja sammui. Onneksi sain kaverilta kyydin, ja nyt äsken ruuvattiin vanhan Boschin tilalle Unipointin sytkäyksikkö kestotestiin. Saa nähdä kauanko kestää, halpa oli ainakin. Parin kilometrin testiajon perusteella tuntuisi taas toimivan kunnolla, aika näyttää miten pitkään.

Vaihto oli onneksi helppo, ainoastaan lämpimän imuilman putki piti irrottaa, jonka jälkeen pääsi kiroamaan vanhoja ruosteisia ristipääruuveja. Toinen aukesi vasta, kun muotoili pyöristyneen kannan rautasahan terällä uraruuviksi, ja väänsi leveällä ruuvitaltalla. Vanhojen lämpötahnojen pois pyyhkimisen ja uusien paikalleen levittämisen jälkeen uuden yksikön sai ruuvata paikoilleen. Ja lähti ensimmäisellä yrityksellä käymään.

Työkaluksi hommaan riittää siis periaatteessa yksi phillips-kantainen ruuvimeisseli. Käytännössä nyt tarvittiin sitten myös talttamallin meisseli ja tuo mainittu rautasahan terä.