Kirjoittaja Aihe: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma  (Luettu 9453 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Tapsa77

  • Vieras
406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« : 27.11.2011, 21:14:54 »
Auto: 1998 406 3,0 V6.

Nyt pukkaa ongelmaa automaattilaatikon kanssa. Foorumin perusteella veikkaisin laatikon olevan ZF4HP20...? Edellisellä matkalla (toivottavasti ei viimeisellä) auto nykäisi ensin muutaman kerran, ei mitään dramaattisia loikkia, pientä nykimistä, jota ei ennen ole esiintynyt. Sitten ajotauon jälkeen liikkeelle lähtiessä auto sammui melkein heti ylämäkeen. Pienellä suostuttelulla auto käynnistyi ja matka jatkui, nykien ja tehottomasti. Vikavalot syttyivät. Pysähdyin uudelleen noin kilometrin päässä olleelle huoltoasemalle, konepelti auki ja päätä väliin.

Öljyt olivat sisällä ja kaikki näytti päällepäin normaalilta. Kuuloaistimus ei sitävastoin ollut ihan totuttu. Laatikko oli ryhtynyt sirisemään/surisemaan taajuudella, joka kulki käsi kädessä moottorin kierrosluvun mukaan. Kun en reissun päällä pystynyt asialle mitään tekemään jatkoin vielä hiukan eteenpäin edelleen nykien, teho pikkuhiljaa hiipuen ja laatikon vikavalot vilkkuen. Muutaman kilometrin jälkeen veto kävi niin onnettomaksi, ettei jäljelle jäänyt kuin hinausvaihtoehto. Auto liikkuu tällä hetkellä satunnaisesti, eli veto ei ole täysin poissa, mutta ei tuolla järkevästi kulkemaankaan pysty.

Nyt auto on kotosalla ja tarkoitus olisi ottaa projekti työn alle. Muutamia kysymyksiä:
1) Pystyykö joku noilla yo. tiedoilla veikkaamaan, missä vika piilee? Turbiini? AL4:sesta tutut venttiiliviat?
2) Tarjolla olisi toimiva 4HP20-laatikko vm. 2000, mutta päällepäin eroja on ainakin laatikon lämmönvaihtimen koossa ja sijoittelussa, moottorigaavelin muotoilussa (uudessa pyöristetympi reuna, pulttijaosta en tiedä, kun vanha on vielä paikoillaan) ja vaihteenvalitsin on alkuperäisessä pystyasennossa ja tässä vaihtolootassa se on vaaka-asennossa (vaikuttaako?). Tämä uudempi on ilmeisesti ollut kiinni 2-litraisessa koneessa, vaikuttaako se ja jos, niin mihin? Kannattaako tuota edes yrittää paikoilleen?
3) Kojelaudan vasemmasta reunasta löytyy 16-pinninen OBD-pistoke, mutta en saanut OBD-lukijaani ymmärtämään Peugeot-kieltä. Jos muistan oikein, siinä vieressä oli vielä tuo 2-pinninen pistoke, josta jossain täällä oli maininta ja jonka pitäisi tarjota linkki laatikolle. Pystyykö tätä lukemaan ilman erillistä lukijaa, vai kannattaako hommata lukija? Onko hyviä ehdotuksia mallin suhteen? Vai onko järkevämpi luetuttaa huoltamolla? Ongelmana on vaan se, kun tuo kulkupuoli on hiukan heikkoa...

Kaikki neuvot ja ideat ovat tervetulleita, menee itsellä aikalailla arvailuksi...

Pouseri

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 333
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #1 : 27.11.2011, 21:18:09 »
Onko lootassa öljyä?
406 Coupe 3.0 V6 AT -01, 406 Coupe 2.0 -98, 207 RC -07
ex: 206 GTi -01, 406 SL 1,8 -99

Tapsa77

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #2 : 27.11.2011, 21:25:31 »
Juu oli öljyä. Tuli ilmeisen normaalit 3-4 litraa pihalle, eikä öljyssä näkynyt metallia. Tummat oli öljyt kuulemma. Pudottivat öljyt huoltsikalla, kun auto odotteli hinausta, enkä siksi nähnyt niitä itse.

GEX-12

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #3 : 28.11.2011, 08:13:49 »
Varmuuden vuoksi automaattia ei saa hinaamalla siirtää, kui hiurin kyytiin.  :D

Tapsa77

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #4 : 28.11.2011, 10:27:51 »
Sori, olin hiukkasen epätäsmällinen. Trailerilla tuotiin kotio, ei hinaamalla.  :)

Benkku

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #5 : 28.11.2011, 11:26:58 »
Turbiinin vetolevy lienee murtunut.

Tapsa77

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #6 : 28.11.2011, 18:14:47 »
Turbiinia on moni muukin veikannut, mietityttää vaan että eikö turbiinin leviäminen vie vetokykyä tyystin?  Nyt tuo kuitenkin jollain lailla nilkuttaa...

Benkku

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #7 : 28.11.2011, 21:45:15 »
Turbiini varmaankin on ehjä, mutta levy johon kiinnitetty voi olla murtunut.

JPL

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 5 876
  • 407 3.0 V6 Sport
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #8 : 28.11.2011, 22:55:11 »
Paljonko laatikolla on ajettu? 2-pinninen johto löytyy PPS-varusteista, kaksi litteää napaa ja plus-miinus kengät, jos on tarvista.
Syöttämällä ServiceBoxiin autosi tiedot (VINin)saat laatikon tyypille varmuuden. ZF on 1998 mallissa todennäköisin.
- nautiskellen nyt tästä, on pakko vilkaista vielä kerran, kun pysäköin -

Benkku

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #9 : 28.11.2011, 23:58:45 »
'Sillä 2-pinnisellä johdolla', ei kyseisen vuosimallin autoissa ole mitään käyttöä. Diagnostiikkaliitin on 98 mallissa PSA:n 30-pinninen ja (sähköiltään) 99-mallissa 16-pinninen EOBD-liitin. 3-litraisissa 406 malleissa ei 'muita' automaatteja, kuin ZF4HP20 - ole käytetty.

Tapsa77

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #10 : 29.11.2011, 20:11:49 »
Entäkäpä mitenkä tuon nykyisen tilalle mietityt laatikot? Saako vm.2000 olevan zf-lootan istutettua vm.1998 auton keulille? Eroja siis ainakin lämmönvaihtimessa, vaihteenvalitsimen sijoittelussa ja tiivistyspinnan muotoulussa... Ja nykyisellä laatikolla on rullattu kohtuulliset 284tkm.

ylilaakari

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #11 : 16.07.2012, 09:25:36 »
Löytyikös tähän ongelmaan ratkaisua?  Omani meinaan teki aivan saman homman eilen illalla, ja  kokeilin sitten josko laatikon öljyn vaihto auttaisi, mutta eipä auttanut. Ja oireet sekä laatikko on aivan samat. Sirittävä ääni tosin hävisi tai ainakin pieneni.  ???

pk54401

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #12 : 08.10.2012, 13:21:43 »
Auto: 1998 406 3,0 V6 (ZF 4HP20).

Sama ongelma on täälläkin. 98-mallinen auto (valmistettu 97) ja 16 pinnisellä liittimellä ei osaa lukea vaihteiston ECUa jotta sais vikakoodit pihalle. Mulla kun ottaa akun kaapelit irti hetkeksi niin taas pystyy ajamaan hetken mutta n. 10 min päästä mikään vaihde ei mene päälle. Ja moottorista kuuluu sirinää joka kuitenkin lakkaa kun vaihteet ei mene enää päälle.

Voisko kyseessä olla kuitenkin myös hydrauliyksikön solenoidit? Osaako joku sanoa noille varaosakoodin? Kannattaako noita ostella Suomesta vai tilata Euroopasta?

Noita solenoideja vois vielä itse kokeilla mutta jos joutuu ottamaan laatikon irti ja tutkimaan turbiinia niin sitten varmaan pitää viedä pajalle.

Benkku

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #13 : 08.10.2012, 15:57:38 »
...16 pinnisellä liittimellä ei osaa lukea vaihteiston ECUa jotta sais vikakoodit pihalle.

Kokeilepa 'avata hieman'** moottorinohjaimen moninapaliitintä.

**eli nostaa n. puolen-millimetrin verran johtosarjaliitintä moottorinohjaimen vastakkeesta.

Sinullakin varmaan sama syy kuin muilla, eli hydraulipainetta reguloivat solenoidit (2 kpl). Solenoidien vaihtoa varten ei laatikkoa tarvitse irroittaa. Peltinen suojakansi auki jne.

pk54401

  • Vieras
Vs: 406 - Automaattivaihteisto-ongelma
« Vastaus #14 : 08.10.2012, 16:37:24 »
Sinullakin varmaan sama syy kuin muilla, eli hydraulipainetta reguloivat solenoidit (2 kpl). Solenoidien vaihtoa varten ei laatikkoa tarvitse irroittaa. Peltinen suojakansi auki jne.

Joo, noin päättelin netistä löytyvien vihjeiden perusteella. En vain meinaa löytää mistään varaosakoodia tms. noille solenoideille. Hankin ko. laatikon korjausmanuaalin mutta sekään ei käsittele hydrauliyksikköä mitenkään - lieneekö erilainen eri automerkeissä?