Kirjoittaja Aihe: 406 - Runsaasti vaihteleva ja kasvanut polttoaineenkulutus (HDi)  (Luettu 3153 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

redfresnel

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 15
Auto: 2003 406 2,0 HDi 110 (DW10ATED, 243 000 km).

Hei,

olen ajanut vajaan 3 vuoden aikana n. 70 000 km ja sinä aikana ajotietokoneen mukaan kulutus on kasvanut 6,3l /100 km --> 7,0l /100 km. Tarkastin käsin laskemalla, että pitää kutakuinkin paikkansa. Ajotapa on periaatteessa koko ajan ollut täysin sama eli n. 75-80 % moottoritiellä. Nykyään myös kulutus saattaa samalla nopeudella (ja lämpötilalla) samalla tiellä olla välillä hyvinkin erilainen. Esim. aamulla saattaa olla 6,6 l ja iltapäivällä 7,8 l tai jopa enemmän. Välillä kulutus seilaa noiden välillä omasta mielestäni suhteettoman paljon ottaen huomioon, että moottoritie (Helsinki-Tampere) on melko tasainen.

Lisäksi välillä kuuluu etenkin kylmänä kiihdytettäessä ei välttämättä niinkään nakuttava, mutta sellainen terävämpi säksättävä ääni. Ei kuulu juurikaan lämpimällä koneella. Ilmastoinnissa (ja Webastossakin) automaattiasennolla on sellainen vika, ettei lämmintä ilmaa tule kuin ehkä 15 min ajon jälkeen paitsi jos ehtii ennen sitä moottoritienopeuksiin. En tiedä liittyykö tuohon kulutusongelmaan, mutta tällainenkin vika on. Aimmin siis toimi normaalisti, auto käyntiin ja automaattiasetuksilla lämpötila kohdilleen ja kohta jo tuli lämmintä ilmaa suurella paineella.

Normihuoltoja on tehty, öljyjä vaihdettu, jarruja ja laakereita uusittu sikäli kun katsastuksessa ongelmia havaittu. Lisäksi isompia huoltoja:
- jakopää 10 000 km sitten
- automaattivaihteistoöljyt n. 20 000 km sitten
- jarrut, levyt, palat jne. alle 40 000 km sitten

Ilmanputsarit on katsottu ja suodattimet vaihdettu. Termostaatti vaihdettu, ilmastointivian takia, ei auttanut. Polttoaineensuodattimen vaihto on listalla.

Jotkut ehdottivat suutinvikaa. Kansi näyttää myös siltä, että jossain vaiheessa on tullut öljyä läpi. En tiedä olisiko jommassa kummassa ainesta ratkaisuksi? Tai jossain muualla.

Kiitos etukäteen!

407 sw 1.6 Hdi

  • Käyttäjä
  • ****
  • Viestejä: 545
  • Motion&Emotion
Pakko kysyä että millaisella nopeudella tulee ajeltua kuulosta aika kovalta kulutuksella? ;Mites muuten pyöränlaakerit onko ne kunnossa? Entä egr venttiili onko tukossa?
Peugeot 308 2011 1.6 hdi 433tkm Peugeot 508 GT 2015 2.2hdi Peugeot 508 SW GT 2011 2.2hdi

redfresnel

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 15
EGR-venttiili on katsomatta, eli en ole varma. Pyöränlaakereita ei vaihdettu tosiaan muuten kuin jos ovat katsastuksessa ongelmaksi muodostuneet. Kuitenkin muistaakseni 3v aikana ainakin pari vaihdettu.

Nopeus mittarin mukaan 120 ja 125 viivojen välissä, GPSn mukaan just 120 ja kierrokset 2550.

fluxpur

  • Käyttäjä
  • *****
  • Viestejä: 969
Oletko katsonut onko intercoolerilta tulevan putken venttiili ok? Käsittääkseni se on venttilikopan päässä tai sen yläpuolella ja siihen menee alipaineletku. Ilmeisesti se käyttää alipainekelloa. Jos imee jollain irtoletkulla kellon liitoksesta, se ei saisi vuotaa. Omassa Citikassa nimittäin letku oli irronnut, sattumalta sen huomasin. Kun laitoin kiinni putosi kulutus hivenen.

407 sw 1.6 Hdi

  • Käyttäjä
  • ****
  • Viestejä: 545
  • Motion&Emotion
Foorumilla on myös ohje siihen egr venttiilin tukkimiseen. Ootko varma että jarrut ei edes käsijarru laahaa?
Peugeot 308 2011 1.6 hdi 433tkm Peugeot 508 GT 2015 2.2hdi Peugeot 508 SW GT 2011 2.2hdi

#timo#

  • Vieras
Mulla on aika tarkalleen sama kulkine, tosin kilometrejä on kohta 400tkm. Tämän kulutus vaihtelee 400km edestakaisella mökkimatkalla 90km/h keskarilla 5,8-6,3l välillä. Moottoritieajoa siitä on vähän yli puolet ja motarilla mennään 120-130 mittarinopeudella vakkari päällä. Mainittakoon vielä että moottorin softaa on "optimoitu". Tuo säksättävä ääni voi tulla pakoputken jousto-osasta tai EGR:n alipainekellon vuodosta. Mulla oli vuoto kummassakin ja se kuului paremmin kylmänä. Alipainekellon vuodon voi todeta sen nokisuudesta ja lievästä pakokaasun kärystä moottoritilassa kun konetta ryntäyttää kunnolla.

redfresnel

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 15
Jarrujen laahaamista, välijäähdytintä tai tuota EGR:ää en ole vielä kummemmin tutkinut, mutta otetaan listalle!

yamaha1100

  • Vieras
Onko jakohihnan vaihdon yhteydessä nokka-akselin hienosäätö tehty asianmukaisesti? Itse huomasin moottorin luonteessa selvän eron entiseen, kun rimmailin hihnan oikeaoppisesti paikoilleen. Kulkee "kevyemmin" ja "alavääntö" parani. Kulutus seka-ajossa 5.9L/100km

mixu_71

  • Moderaattori
  • *******
  • Viestejä: 1 185
  • Peugeot - ja maisemat muuttuu..
Rengaspaineet, jarrut, cooleri tukossa?
« Viimeksi muokattu: 05.11.2015, 20:55:21 kirjoittanut ToniL »
* 605 x8, 307 cc Sport -04, 607 Ivoire -02, Citroën C8 -04, 406 coupé V6 -02, 106 x2, 405 x2, 404 x2, 205 x2, Expert, Valmet 455
* 15 kaksipyöräistä

fluxpur

  • Käyttäjä
  • *****
  • Viestejä: 969
Lisäksi välillä kuuluu etenkin kylmänä kiihdytettäessä ei välttämättä niinkään nakuttava, mutta sellainen terävämpi säksättävä ääni. Ei kuulu juurikaan lämpimällä koneella.

Jos joku venttiili fuskaa, putoaa puristukset siitä sylinteristä ja syttymien tapahtuu myöhästyneenä. Mitä enemmän myöhässä, sitä räjähdysmäisempi palotapahtuma minkä kyllä kuulee varsinkin matalilla kierroksilla. Tämä vain ajatuksena, voihan säksätys tulla muualtakin.

SEL

  • Vieras
Säksättävä ääni saattaa tulla apulaitehihnan kiristimestä. Katso moottori tyhjäkäynnillä ettei kiristin vemputa kovin paljoa.

SEL

  • Vieras
Oletko katsonut onko intercoolerilta tulevan putken venttiili ok? Käsittääkseni se on venttilikopan päässä tai sen yläpuolella ja siihen menee alipaineletku. Ilmeisesti se käyttää alipainekelloa. Jos imee jollain irtoletkulla kellon liitoksesta, se ei saisi vuotaa. Omassa Citikassa nimittäin letku oli irronnut, sattumalta sen huomasin. Kun laitoin kiinni putosi kulutus hivenen.

Mainittua venttiiliä ei ole likikään joka vuosimallissa, kohdallani on vain 2001 loppuvuoden mallissa sellainen, ei vanhemmassa eikä uudemmassa vaikka kaikki 110 heppaisia koneita

redfresnel

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 15
Päivitystä asiaan:

-Polttoainesuodatin vaihdettu
-EGR putsattu
-Välijäähdyttimenkin letkut näyttivät olevan kunnossa, mutta itse välijäähdyttimen (mikäli se nyt on tuo toinen pienempi jäähdytinritilä tuossa edessä :)) alanurkassa oli märkää nestettä. Ei vaikuttanut vuotavan, mutta sama nurkka kastuu pikkuhiljaa koko ajan eikä nestettä tule muualta. Eli tuo pitäisi varmaan vaihtaa.
-Renkaat pyörivät hienosti, paitsi vasen eturengas joka pysähtyi käytännössä heti kun nosti kädet irti kun pyöräytti. Muut renkaat pyörivät hyvinkin 3-5 sekuntia kun antoi vauhtia. Tarkistin huoltokirjasta, että viimeksi onkin huollettu vain takajarrut ja nekin 50 000km sitten. Etujarrut joskus yli 70 000km koska huoltokirjassa ei ollut mainintaa asiasta ja itse olen siihen merkinnyt kaikki huollot. Näin ollen en lähtenyt purkamaan jarruja vielä vaan taidan vaihtaa tai vaihdattaa koko paketin edestä molemmilta puolilta samalla kertaa. Katsastus keväällä ja olen melko varma ettei mene läpi, ainakaan levyt.

Tuo eturenkaan jumittaminen vaikuttaa varmasti jonkin verran kulutukseen, mutta en kuitenkaan ole ihan vakuuttunut että se on yksin ratkaisu. Pitää tutkia asiaa jahka saa jarrut kuntoon ja kilometrejä tauluun.

Kiitokset vinkeistä ja saa niitä edelleenkin laittaa! :)

EDIT: Säksätysääni on jostain syystä vähentynyt, mutta tarkistin kuitenkin apulaitehihnan ja kiristimet. Mielestäni olivat kunnossa.
Jakopään remontti tehtiin merkkihuollossa (joka oli jostain syystä halvempi kuin nyrkkipaja) joten luulisi säätöjen olevan kunnossa. Ainahan sitä luulisi...


« Viimeksi muokattu: 04.11.2015, 13:20:42 kirjoittanut redfresnel »

mixu_71

  • Moderaattori
  • *******
  • Viestejä: 1 185
  • Peugeot - ja maisemat muuttuu..
Välijäähdyttimenkin letkut näyttivät olevan kunnossa, mutta itse välijäähdyttimen (mikäli se nyt on tuo toinen pienempi jäähdytinritilä tuossa edessä :)) alanurkassa oli märkää nestettä. Ei vaikuttanut vuotavan, mutta sama nurkka kastuu pikkuhiljaa koko ajan eikä nestettä tule muualta. Eli tuo pitäisi varmaan vaihtaa.

Älä tee mitään. Siellä on näemmä oikeaoppisesti(?) reikä kondenssiveden poistumiselle. Jos vesi jää sisälle se saattaa ahdistaa ja jäätyäkkin.
* 605 x8, 307 cc Sport -04, 607 Ivoire -02, Citroën C8 -04, 406 coupé V6 -02, 106 x2, 405 x2, 404 x2, 205 x2, Expert, Valmet 455
* 15 kaksipyöräistä

SEL

  • Vieras
Minkälainen rengastus on alla, onko vaihtunut leveämpään renkaaseen vuosien saatossa, onko renkaissa havaittavissa epätasaista kulumista joka voisi viitata auraamiseen tai haritukseen. Myöskin automaattilaatikko saattaa aiheuttaa kulutuksen lisääntymisen jos sen "oppiminen" ei toimi. Jakopään remonttikin saattaa olla syypää jos on ajoitus pielessä.

Tarkista myös välijäähdyttimen yläpäässä oleva anturi että letku on kunnilla paikoillaan molemmista päistä, minulla se oli irronnut siten että lepäsi toisesta päästä karaa vasten ja se aiheutti ajoittaista voimattomuutta jota pidin normaalina mutta kun laitoin sen letkun kunnolla kiinni, voimat palasi.