Kirjoittaja Aihe: 508 - Nykiminen ja luistoneston kytkeytyminen pois päältä  (Luettu 1354 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

PG5082012

  • Vieras
Auto: 2012 508 1,6 e-HDi.

Luistonesto herjaus ja auto nykii.

Autoni teki tänään jo toisen kerran seuravaasti: Eli ihan normaalissa kaupunki ajossa lähdin risteyksestä kääntymään ja auto alkoi yhtäkkiä nykimään tosi voimakkaan oloisesti. Moottorin vikavalo syttyi palaamaan ja minuutin sisällä auto kytki itsestään luistoneston pois päältä. Tämä sattui noin kaksi kuukautta sitten ensimmäisen kerran. Silloin aivan samallalailla ja silloin tajusin kytkeä itse luistoneston pois jo siinä moottorin vikavalon syttyessä ja nykiminen loppui samantien. Nykiminen kuitenkin jatkui 1-3 vaihteilla aina jos luistoneston kytki takaisin päälle. Vein auton illalla parkkiin ja päätin aamulla viedä vikakoodinlukuun mutta moottorinvikavalo oli jo aamulla sammunut ja ajattelin, että jos toistuu vien sen vikakoodin lukuun. Tänään kyseinen tempou toistui vein sen vikakoodin lukuun ja siellä oli noin 10 vikakoodia. Sanoivat, että voi olla joku ohjain vioittunut mikä temppuilee mutta kannattaa seurata tilannetta ja jos toistuu niin viedä merkkihuoltoon. Onko kenelläkään sattunut samaa?

Rampe5000000

  • Uusi käyttäjä
  • Viestejä: 1
508SW automaatti diesel vm.2014, mittarissa 222300km. Teki tänään saman. Moottoritielle koohdyttäessä meni vikatilaan, kytki luistoneston pois ja alkoi nykiä. Sammui lopulta tien poskeen ja tätä kirjoittaessa odottaa hinuria. Starttaa kyllä muttei käynnisty, virtoja ei saa pois päältä. Oviakaan ei saanut avaimesta lukkoon.

Onko kenelläkään mitään arvausta missä vika?
« Viimeksi muokattu: 02.01.2024, 19:44:38 kirjoittanut Rampe5000000 »