Hmmjoo, no ei kai se teholähteen tyyppi sitä säröarvoa mihinkään muuta. Hakkuriteholähdekin on itseasiassa toimitaperiaatteeltaan samanlainen kuin perinteinen muuntajateholähdekin.
Molemmissa on viimeisenä konkkapatteri, josta se vahvistin sähkönsä ottaa. Perinteisessä ne konkat vaan ladataan muuntajalta 50 Hz taajuudella tulevasta vaihtosähköstä tasasuuntaamalla. Hakkurissa taas se vaihtosähkö ensin tasasuunnataan ja ladataan konkkapatteriin, josta erillisellä oskilaattorilla ja kytkinfetillä "hakataan" korkeataajuista vaihtosähköä muuntajaan, jonka toisiopuolelta taas tasasuunnataan ja ladataan konkkapattereihin. Korkeammalla taajuudella vaan voidaan siitä muuntajasta tehdä paljon pienempi ja kevyempi ja hyötysuhteeltaan parempi. Ja pärjätään pienemmillä konkilla.
Ammattikäytössä sillä painolla on merkitystä. Nyt kun kalustan tollaseen pikkuräkkiin kolme kymmenkiloista nuppia + efektilaitteet + mikserin, niin se on vielä ihmisvoimin siirreltävissäkin. Ja tehoa kuitenkin löytyy kun sitä tarvitaan. Tosin nykyään mennään entistä enemmän aktiivikajareihin, jolloin joka kaiuttimessa on omat vahvistimet ja virtalähteet. Pysyy homma balanssissa kun jokaiselle elementille on omat oikein mitoitetut vahvarit ja jakosuodatus tehdään ennen vahvistimia.
Pussisuhdevahvistimilla (joskus digitaalivahvistimiksikin kutsutuilla) päästään parempaan hyötysuhteeseen, koska päätetrankut tai -fetit on aina joko kiinni tai auki, ei puolijohtavassa tilassa kuten perinteisissä AB-luokan vahvistimissa. Tällöin lämpöä ei juuri synny. Ja näitäkin on ollut käytössä jo todella kauan. Jostain syystä nämäkin vahvistimet tuli ensin ammattikäyttöön ja kalliimmanpuoleisiin kotivahvistimiin. Mun eka tällanen oli Sony TA-N88 joskus 80-luvulla. Tai on se nuppi tuolla varaston hyllyllä vieläkin.
Säröä on tietysti monenlaista, mutta tässä kai nyt keskitytään siihen, joka tulee kun vahvistimesta otetaan enemmän irti kuin mihin se pystyy, eli mitä tapahtuu kun vahvistin "kyykkää". Tällöin on aina kyse samasta ilmiöstä: Matalan taajuuden huiput "leikaantuu" ja se kuuluu äänessä särönä. Usein leikkaantuminen tapahtuu siksi, että konkkapatteri on vajaasti mitoitettu ja napajännite pääsee laskemaan (varsinkin muuntajateholähteellä toteutetuissa vahvistimissa) jolloin jännitemaksimit leikkaantuu. Skoopilla tämänkin näkee taas varsin hienosti ja havainnollisesti.
Tämä särö tuhoaa kaiuttimista lähinnä diskanttielementtejä. Ja sen se tekee siksi, että leikkauskohdan "taajuus" on hyvin korkea ja se menee passiivijakosuotimesta läpi sille diskanttielementille, jonka tehonkesto on luokkaa jokunen watti. Jos bassovahvistinta ajetaan 1% säröllä vain siihen bassoelementtiin, ei mitään kaiutinvauriota synny eikä useimmat edes kuule sitä säröä.
Hyötysuhteista vielä yksi anekdootti: Mulla on tuossa yksi marsu, Marshall -merkkinen AB-luokassa toimiva putkivahvistin 80-luvulta joka ruokkii kahta 12 tuumasta kaiutinta ja saundi täyttää isonkin esiintymispaikan jo maltillisilla voimakkuuksilla. Ja vahvistin on muusikkopiireissä tunnettu muhkeasta saudistaan. Antoteho on hulppeat 50 wattia ja ottoteho verkosta 175 wattia. Ei ole hyötysuhde ihan nykyisten PA-styrkkareiden tasolla eikä suureen ääneen tarvita aina valtavasti watteja...
-Mika-
