Irrotin autosta (1995 306 1,8 ST) Kovilin (luonnollisesti erittäin) ruosteisen vetokoukun ja samalla tarjoutui oiva tilaisuus tutkiskella tavaratilan pohjan ulkopuolen ruostevaurioita.
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Autolla on ajettu 216 000 km, mutta se on ollut vähällä käytöllä viimeiset kaksi vuotta (vain 6 000 km).
Auto on käynyt ruostesuojauksessa ainakin kaksi kertaa Piikkiön alustahuolto -nimisessä paikassa. Vuonna 2001 autolle on tehty Dinitrol-käsittely ja kesällä 2004 (ajettu 193 000 km) se on saanut käsittelyn nimikkeellä "takaosan ruosteenestokäsittely", jolloin on ilmeisesti ollut tarkoitus parantaa pohjan suojausta taka-akselistosta perään päin. Käsittelyn jälkeen autolla on ajettu vain 13 000 km... Kuvista voi päätellä, että em. mainittu ruosteenestokäsittely onkin ollut pikemminkin "ruosteensuojaamiskäsittely", koska nykytilan perusteella voidaan olettaa, että alustamassaa on ruiskutettu suoraan ruosteen päälle edes irtoruosteita poistamatta, hiekkapuhalluksesta ja maalauksesta puhumattakaan. Lopputulos olisi ollut arvattavissa jo etukäteen; suoja-aine ei pysy kiinni ruosteisessa pinnassa kovin pitkään ja ruostuminen jatkuu suoja-aineen alla, kunnes suoja-ainekerros lopulta irtoaa. Valitettavasti autolle käsittelyn teettänyt aiempi omistaja luotti kuitenkin työt tehneeseen yritykseen ja uskoi auton olevan hyvin suojattu ruostumista vastaan...
On näköjään pakko vielä ennen pakkasten tuloa irrottaa autosta taka-akselisto, kaapia paksu suoja-ainekerros pois sekä hiekkapuhaltaa, maalata ja suojata takaosa kokonaisuudessaan. Hiekkapuhalluksen jälkeen pintaan ruiskutetaan fosforihappopitoinen passivoiva happopohjamaali, sitten kestävä epoksimaali, ohut kotelosuoja-ainekerros, joustava kiveniskumassakerros ja lopuksi vielä päälle alustamassaa. Työt teen itse, koska en enää luota ruosteenestokäsittelyjä suorittavien yritysten toimintamoraaliin ja ammattiylpeyteen.
Vanhan massan kaapiminen pohjasta on erittäin ärsyttävää hommaa, mutta pakko tehdä, koska hiekkapuhallus ei siihen juuri tehoa. Pohjassa on muutamia kohtia, joita on vaikea ulottua puhaltamaan ja ongelmia tuottavat myös erilaiset saumakohdat, koska kahden päällekäisen pellin välissä olevaa ruostetta ei saa poistettua (jollei hitsaussaumoja avaa).
Läpiruostuneita kohtia ei pohjasta vielä löytynyt karusta ulkonäöstä huolimatta, mutta parin vuoden ajojen jälkeen (n. 30 000 km vuodesssa) tilanne voisi olla se, että uutta peltiäkin pitäisi hitsata. Nyt asia on siis kuitenkin huomattavasti helpompi hoitaa kuntoon, vaikka ärsyttävää hommaa onkin...
Auton pohjaa taka-akselistosta taaksepäin kannattaa tarkkailla ruosteiden varalta autossa kuin autossa. Tämäkään 306 ei valitettavasti ole yksittäistapaus (eikä edes pahimmasta päästä), vaikka toki huomattavasti paremminkin säilyneitä yksilöitä on olemassa ko. ikäluokan Peugeot-autojen joukossa. Kehottaisin varsinkin käytettyjen autojen ostajia tiedostamaan ongelman ja tutkimaan auton pohjan takaosan ennen ostopäätöksen tekemistä mahdollisten ruostevaurioiden varalta. Moni katsoo vain auton maalipintaa ja luulee sen perusteella autoa ruosteettomaksi.
