Kirjoittaja Aihe: 206 - Ajovalot eivät aina syty tai sammu  (Luettu 2212 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jake-71

  • Vieras
206 - Ajovalot eivät aina syty tai sammu
« : 29.07.2015, 08:50:06 »
Auto: 2003 206 1,4 (3-ovinen, 146 000 km).

Tyttären pikkujellonassa alkoivat ajovalot temppuilemaan. "Valomuisti" toimii satunnaisesti, samoin valojen ohjaus valoviiksen päästä. Parkkien ja pitkien valojen osalta kaikki on kuten pitääkin, mutta ajovalot jäävät halutessaan kokonaan syttymättä, saattavat "vilkkua" muutaman kerran ja sammua, tai välillä toimivat ihan oikeinkin. Valot saattavat myös sytyttyään sammua ajon aikana itsestään, tai jäädä sammumatta vaikka viiksikytkimestä kääntää valot pois päältä, sammuttaa moottorin ja vie avaimetkin mukanaan.

Viiksivikaa on moni tarjonnut, mutta minusta se ei tunnu loogiselta koska viiksen päästä pyöritellessä joka kerta täysin johdonmukaisesti konehuoneen sulakerasian maastosta kuuluu selvä napsahdus niin valoja päälle kuin poiskin kytkettäessä. Napsahdus siis kuuluu siitä huolimatta vaikka valot eivät komentoon reagoisikaan, toki myös silloin kun toimivat oikein. Viiksikytkin ei myöskään ole millään tavalla holtittoman tuntuinen, ja kaikki muut toiminnot vilkkuja myöten toimivat kuin ihmisen mieli.

Valojen maadoitukset on vielä tarkistamatta, tosin tuntuu kummalliselta että sielläkään olisi vikaa koska parkit ja pitkät tosiaan toimivat moitteetta.
Kenelläkään kokemusta/vinkkejä moisen ongelman ratkaisemiseen?

SimpleMan

  • Käyttäjä
  • **
  • Viestejä: 103
Vs: 206 - Ajovalot eivät aina syty tai sammu
« Vastaus #1 : 22.11.2017, 19:04:54 »
Löytyikö vika?

Jake-71

  • Vieras
Vs: 206 - Ajovalot eivät aina syty tai sammu
« Vastaus #2 : 22.11.2017, 21:34:34 »
Ainakin korjaantui vaihtamalla kokonaan sen konehuoneen puolella sijaitsevan sulakerasian/relekotelon. Purkuosana ei maksanut paljon, ja oli suht helppo vaihtaakin.