Kirjoittaja Aihe: 405 - Katkonainen käynti (kampiakselin asentotunnistin)  (Luettu 5142 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

tonik

  • Vieras
Ongelma:

Auto: 1989 405 1,9 Mi16 (XU9J4).

Tulipas taas merkillinen vika autoon. Ensimmäiset temppuilut alkoivat siten, että lähdin pihalta ja heti nytkäsi ykkösellä pienessä kiihdytyksessä siten että meinas pää käydä tuulilasiin. Pääsin kuitenkin ongelmitta isommalle tielle ja ajelin jonkin matkaa noin 100km/h kun auto alkoi yhtäkkiä katkoa kunnolla (ei kuitenkaan paukkunut putkesta eikä aivastellu) ja hyytyä. Moottori katko sen verran pahasti että oli pakko pysähtyä. Paikallaan käydessä tyhjäkäynti oli kohdallaan ja kierroksia otti ihan normaalisti, mutta saattoi yhtäkkiä vain sammua heti suoralta kädeltä. No otin puolan johdon irti ja siitä lähti melkonen ruskea pölähdys. Putsasin tuon mutta ei tuntunut olevan vaikutusta sillä sammuili vieläkin tyhjäkäynniltä. Kun olin sitte vähän aikaa paikallaan käyttäny niin tuntui pysyvän hieman paremmin käynnissä. Lähdin jatkamaan matkaa ja toimi ihan normaalisti. Vähän matkan päästä sama hyytyminen iski taas. Useimpien pysähdysten jälkeen pääsin lopulta perille kun ajoin ihan pintakaasulla päälle satasta.

Seuraavana päivänä testasin autoa ja tuntui jälleen toimivan ihan normaalisti. Hetken ajettuani samallaisia yhtäkkisiä puolen sekunnin katkoksia alkoi kuitenkin jälleen ilmetä. Kokeilin käytettyä ehjää puolaa ja sytytysyksikköä ja vaihdoin tulpat, mutta vieläkin satunnaisesti tyhjäkäynniltä auto saattoi vain yhtäkkiä sammua tai lähes sammua. Päättelin tästä sitten, että polttoainepumpussa varmaankin jotain vikaa. Hommasin uuden boschin pumpun ja putsarin ja vaihdoin vanhan tilalle. Uusi pumppu oli huomattavasti isompi kuin vanha, ilmeisesti tarvike, pumppu. Nyt auto tuntui jälleen toimivan täysin normaalisti. Myöhemmin huomasin kuitenkin, että noin 20 km / 100km/h ajon jälkeen sama nytkäysten sarja ilmeni pariksi sekunniksi ja sitten taas toimi 20km lisää.

Nyttemmin nykiminen on alkanut ilmetä useammin, mutta täysin satunnaisesti. Auto kiihtyy aivan normaalisti kaikkine tehoineen ja tyhjäkäynti on tasainen, mutta saattaa satunnaisesti vaikkapa liikennevaloista lähdettäessä hetken kuluttua lyödä kunnon pomputtavat moottorijarrutukset.

Sen oon myös huomannu, että auto ei meinaa lähteä enää hetken aikaa seisottuaan lämpinänä kunnolla käyntiin. Startti vain pyörittää ja bensa alkaa haista. Kylmänä kyllä lähtee heti käyntiin.

Kokeilin heilutella ja putsailla kaikkia mahdollisia moottorinpuolen liittimiä ja johtoja ja tarkistin sytytyksen ohjauksen releet konehuoneen puolelta. Mittasin myös ilmamassamittarin toiminnan ja tarkistin vikatilat, jos niitä olis vaikka ollu.

Mitähän ihmettä tuolle vois vielä tehdä? Vika on selvästi sytytyspuolella, mutta silti ihmeellistä, että polttoainepumpun vaihto "melkein" hävitti vian.

Ratkaisu:

Onkos vaihteiston päällä oleva moottorin asentoanturi (kuva) tai sen johdotus kunnossa? Ehjän osan vastus tulisi olla 300-620 ohmin välillä. Jos tuo osa ei toimi ei tule kipinääkään.

Vika todennäköisesti selvisi. Otin tuon YKK-anturin irti ja vilkasin samalla hieman sen johtoa. Mittasin anturin vastukseksi ~590ohm. Vaikutti siis normaalilta, mutta varsinainen vika oli kuitenkin johdossa. Anturin johdossa oli nimittäin osittain sulanut kohta ja syvä johtimiin asti ulottuva viilto. Ilmeisesti johto oli käynyt ihan vieressä olevan ohjaustehostimen hihnaan.

Vastaliittimen johto oli vielä huonommassa kunnossa, sillä juuri suojaeristeen päätöskohdasta vihreässä johdossa oli repeytymä ja se oli enää parilla karvalla kiinni. Myös suojaamattomasta (ilmeisesti jokin maajohto) paljaasta johdosta oli irronnut säikeitä. Leikkasin nuo rikkoontuneet kohdat pois, tinasin ehjistä kohdista takaisin kiinni ja eristin sähköteipillä. Mittasin vielä lopuksi anturin vastuksen ja näytti ~580ohm. Kävin vielä lopuksi heittämässä pitemmän testilenkin eikä vikaa enää sillä reissulla ainakaan ilmennyt. Lenkin jälkeen annoin auton seistä sammuksissa viitisen minuuttia ja kokeilin lähteekö kuumana käyntiin... ja lähti heti.

Näin jälki käteen huomasin, että yksi outo oire ennen johdon korjausta oli myös se, että moottorin lämpötila pysyi 80-100km/h vauhdissa noin 88-89C:ssä. Korjauksen jälkeen huomasin, että lämpötila pyrkii pysymään samassa vauhdissa ja samalla kelillä enää 85C:ssä.