Kirjoittaja Aihe: 407 - Takajarrupalojen vaihto  (Luettu 16592 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

kaario

  • Vieras
Vs: 407 - Takajarrupalojen vaihto
« Vastaus #30 : 06.07.2014, 16:15:04 »
Auto: 2009 407 SW 1,8 (80 000 km).

Kiitosta paljon näistä takajarrupaloihin liittyvistä kirjoituksista. Kovasti olivat hyödyllisiä, kuvat ja kaikki. Eivät ole sylinterit ennen pyörineet joten olisi mennyt sormi kurkkuun, jos ilman foorumia olisi puuhaan ryhtynyt. Löysin Bilteman 15 euroisen työkalun ja viittauksen sen työstämiseen - rälläkällä siivu vinottain, eikä haittaa vaikka reunusta lähtee samalla. Hyvin toimii. Alkoi nimittäin kevyttä kitkutusta kuulumaan ja sitten käryä kuin formulakisoissa. Kaikki näytti kuitenkin ihan kauniilta, paitsi palat, jotka olivat "kirjavat" ja noin 3 mm paksut. Metalli metalliin ei ollut vielä ylettynyt. Kumitkin kaikki mielestäni hyvän näköiset, pelkäsin että olisivat sulaneet.

Mutta, yks kaks, alempi liukutappi putosi siinä tohinassa pressulle, siis lattialle. Mitä ilmeisemmin sitä ei pitele paikallaan muu kuin ohuen ohut kumikaulus joka oli helppo muljauttaa takaisin paikoilleen. Hyvin liukuivat. Palat paikoilleen ja "kansi kiinni". Uusissa jarrupaloissa (Motonet) oli erillinen metallinen selkäosa? Niin että, kiitos vielä. :-)

nestori45

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 7
Vs: 407 - Takajarrupalojen vaihto
« Vastaus #31 : 08.04.2019, 11:55:58 »
Vaatiiko palojen tunnistin johdot takajarruissa.Toimiiko ilman vai rupeaako herjaamaan.

lexa

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 188
Vs: 407 - Takajarrupalojen vaihto
« Vastaus #32 : 08.04.2019, 12:13:50 »
Vaatii siinä tapauksessa, mikäli halutaan, että tulee varoitus palojen loppuunkulumisesta, muutoin ei vaadita. Pitää vaan huolehtia siitä, että johtojen päät eivät saa kontaktia mihinkään, eli eristettävä.
Nyt Honda Accord Tourer Executive 2,0 vm.2010

Edelliset:Peug. 405 1,9 GRI vm.1991, Peug. 406 ST2,0 vm.2001, Peug. 309 1,4 vm.1989, Peug 403 farm. 2xPeug 404, VW kupla, Datsun 100A, Peug 504, Volvo 244 aut, Peug 505, Peug 205, Saab 90,

mika

  • Vieras
Vs: 407 - Takajarrupalojen vaihto
« Vastaus #33 : 08.04.2019, 14:19:44 »
Eipä taida takajarruilla olla tunnistimia...

JPL

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 5 873
  • 407 3.0 V6 Sport
Vs: 407 - Takajarrupalojen vaihto
« Vastaus #34 : 08.04.2019, 20:52:59 »
Ei ole kulumisvaroitinta takana. Palat pois ja mäntä sisään kiertämällä asianmukaisella työkalulla parhaiten, toki puristimella ja pihdeilläkin onnistuu.
- nautiskellen nyt tästä, on pakko vilkaista vielä kerran, kun pysäköin -