Kirjoittaja Aihe: Kasettisoittimen puhdistusohjeet  (Luettu 6116 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

D`Artagnan

  • Käyttäjä
  • ****
  • Viestejä: 452
  • "The drive of your life"
Kasettisoittimen puhdistusohjeet
« : 01.08.2009, 20:44:53 »
Ajattelin väsätä tällaisen pienen kuvitetun puhdistusohjeen kasettisoittimien omistajille.

Useinhan autosoittimissa on diskantti vaimentunut ja muutenkin tunkkainen soundi. Tämä johtuu normaalisti siitä ettei äänipäitä ole puhdistettu tai siitä että äänipään kulma on väärä.

Yhteen suuntaan soittavissa soittimissa kulman saa helposti itsekin säädettyä korvakuulolla yleensä riittävän lähelle. Itse olen tehnyt niin että olen pikkuhiljaa kääntänyt äänipään säätöruuvia  ja lukinnut sen lakalla kiinni siihen kohtaan jossa diskantti soi kaikkein kirkkaiten.Tässä esimerkki tapauksessa on kahteen suuntaan soittava logiikka-ohjattu soitin kyseessä, eikä siinä ole edes mahdollisuutta äänipään säätöön. Täytyy vain luottaa Japanilaisen insinöörin säätöihin.

Itse soittimen irrotusta autosta en käsittele, koska se on eri merkeillä hieman erilainen. Tavallisin taitaa olla että työnnetään raudat kummassakin sivussa olevista reijistä ja vedetään laite ulos kojelaudasta.

Tarvikkeet: Talttapäinen ruuvimeisseli
                 Vanupuikkoja
                 Isopropanolia tai vastaavaa haihtuvaa puhdistusnestettä
                 Ompelukoneöljyä tai vastaavaa
                 Paineilma pullo (itsellä käytössä Bilteman 330g pullo)

1.



2.



Ruuvimeisselillä saa radion kannen kammettua auki.

3.



Sisältä paljastui likainen ja pölyyntynyt koneisto, jonka menin parvekkeelle puhaltamaan puhtaaksi.

4.



Siinä näkyy tärkeimmät puhdistusta kaipaavat osat. Äänipää keskellä ja toinen vetoakseli sekä painotela.
Kostuta vanupuikko puhdistusaineeseen ja hinkkaa kaikki nämä osat, jotka ovat nauhaan kosketuksissa niin puhtaaksi ettei niistä enää irtoa likaa.

5.



Painotelasta lähtee aina paljon likaa. Juurikin tämä osa on se mikä tarpeeksi likaannuttuaan aiheuttaa sen kuuluisan nauhaspagetin kun nauha lähtee kiertymään telan ympäri ja se on sitten sen nauhan menoa.

6.



Lopuksi kostutin vanupuikon öljyyn ja kävin kaikki mekaanisesti liikkuvat osat läpi. (ei tietenkään kumiosia) Mitään suihkutettavaa öljyä ei saa missään nimessä käyttää koska se tuhoaa soittimen. Vetohihnat ja välipyörät alkavat luistaa.

Ja taas on kasettisoitin iskussa. Puhdistuksesta selvisin 12 vanupuikolla, eli ei ollut ihan niin likainen kuin yleensä. Ei tainnut edellinen omistaja olla oikein kasettimiehiä ;). Millään puhdistuskasetilla ei pääse lähellekään näin hyvää lopputulosta ja pahimmassa tapauksessa hajoittaa koko nauhurin.
MB E250 cdi

quai_de_javel

  • Vieras
Vs: Kasettisoittimen puhdistusohjeet
« Vastaus #1 : 02.08.2009, 06:12:46 »
Asiallinen ohje josta kiitos ja kumarrus.

SEL

  • Vieras
Vs: Kasettisoittimen puhdistusohjeet
« Vastaus #2 : 17.08.2009, 13:04:36 »
Olen hieman erimieltä tuosta voiteluosuudesta, sillä voiteluaineen taipumuksena on kerätä hienojakoista pölyä ja likaa, jota autossa liikkuu huomattavan paljon ja siitä muodostuu "moskaa" joka tahmettaa mekanismin. Parempi on pitää ainakin muoviosat mahdollisimman puhtaina. Painotelan puhdistuksesta senverran, että jos sen pinnasta ei saa sitä kovettunutta osaa pois, kannattaa tela vaihtaa. Lisäksi kannattaa puhdistaa vetolautasten vetopinnat ja vetohihna ettei tule niitä oravanpesiä nauhoista.
On myös olemassa puhdistuskasetteja, mutta ne kannattaa unohtaa, sillä ne on enemmän hiomanauhoja.

D`Artagnan

  • Käyttäjä
  • ****
  • Viestejä: 452
  • "The drive of your life"
Vs: Kasettisoittimen puhdistusohjeet
« Vastaus #3 : 17.08.2009, 21:53:33 »
Tiedätkö muuten mistä saisi uusia painoteloja järkevään hintaan?
Itselläni on vanha Akai dekki johon tarvitsisin kaksi uutta painotelaa. Ebayssa olisi, mutta n.50€ hinta + postikulut hirvittävät.
MB E250 cdi

SEL

  • Vieras
Vs: Kasettisoittimen puhdistusohjeet
« Vastaus #4 : 19.08.2009, 15:22:47 »
Tiedätkö muuten mistä saisi uusia painoteloja järkevään hintaan?
Itselläni on vanha Akai dekki johon tarvitsisin kaksi uutta painotelaa. Ebayssa olisi, mutta n.50€ hinta + postikulut hirvittävät.

Saattaa olla vaikea löytää. Ainut paikka missä niitä olen nähnyt on Partco, mutta en ole paljon kauppoja kolunnut näissä asioissa. Saattaa olla, että pitää vaihtaa sopivankokoinen rulla vanhaan kiinnikkeeseen.

antsu

  • Vieras
Vs: Kasettisoittimen puhdistusohjeet
« Vastaus #5 : 19.08.2009, 17:19:58 »
Tiedätkö muuten mistä saisi uusia painoteloja järkevään hintaan?
Itselläni on vanha Akai dekki johon tarvitsisin kaksi uutta painotelaa. Ebayssa olisi, mutta n.50€ hinta + postikulut hirvittävät.

Jos puhutaan niin vanhoista dekeistä kuin kuvittelen, voivat telat alkaa olemaan hakusessa.

Mulla on muuten 40-vuotias Tandberg 1600X keladekki. Pari vuotta sitten kolleega kopioi sukuarkistosta löytyneitä nauhoja sillä cd:lle. Laite toimi virheettömästi. Ennen tehtiin erilaisilla kriteereillä tuotteita :D

407 Cupee

  • Vieras
Vs: Kasettisoittimen puhdistusohjeet
« Vastaus #6 : 19.08.2009, 19:04:42 »
Jo on Wanhoja vehkeitä kaivettu kirpparilta ...  ::) Näitä puhdisteltiin jo 70 luvun alussa isoprobyyli (tulikohan oikein sanahirviö) alkoholilla, jota saa apteekista... ;D Kasetit vaan alkaa olla hakusessa ja tukossa kun ei ole soittimia.

mk

  • Vieras
Vs: Kasettisoittimen puhdistusohjeet
« Vastaus #7 : 19.08.2009, 23:09:07 »
Painotela vuorokaudeksi puhdistusnesteeseen likoamaan ja siitä tulee kuin uusi ;)

antsu

  • Vieras
Vs: Kasettisoittimen puhdistusohjeet
« Vastaus #8 : 20.08.2009, 08:28:33 »
Jo on Wanhoja vehkeitä kaivettu kirpparilta ...  ::)

Minä ostin Tandbergin uutena kaupasta 8) Pari c-kasettidekkiäkin löytyy vielä. Esim. Saloran releohjattu malli, olisko NS1000.

« Viimeksi muokattu: 20.08.2009, 08:32:59 kirjoittanut antsu »

D`Artagnan

  • Käyttäjä
  • ****
  • Viestejä: 452
  • "The drive of your life"
Vs: Kasettisoittimen puhdistusohjeet
« Vastaus #9 : 20.08.2009, 15:47:39 »
Jos puhutaan niin vanhoista dekeistä kuin kuvittelen, voivat telat alkaa olemaan hakusessa.

Mulla on muuten 40-vuotias Tandberg 1600X keladekki. Pari vuotta sitten kolleega kopioi sukuarkistosta löytyneitä nauhoja sillä cd:lle. Laite toimi virheettömästi. Ennen tehtiin erilaisilla kriteereillä tuotteita :D

Kyseessä on siis Akain GXC-760 D, joka oli kyseisen merkin toiseksi kallein malli  vuonna -77. http://www.thevintageknob.org/THEVAULT1/GXC760D/GXC760D.html#

Laite on muuten erittäin hyvässä kunnossa, mutta painotelat pitäisi uusia.
Kyllä, harrastan vintage hifiä ;).

MB E250 cdi