Kirjoittaja Aihe: 3008 - Käytetyn hankkiminen, mahdolliset vikakohteet (2009-2016)  (Luettu 62172 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

alokas

  • Vieras
Lue myös: Käyttökokemukset - 3008 (2009-2016)


Auto: 2010 3008 1,6 HDi 110 FAP.

Tuollaisesta pösöstä olen kiinnostunut, eilen kävin koeajollakin. Olen tähän asti ajanut 2-litraisilla bensakoneilla, ja tuon dieselin kevytliikkeisyys yllätti. Auto vaikutti myös hiljaiselta ja oli mukavan tuntuinen ajaa. Lisäksi ko. auto on sisältäkin kuin uusi, ajettu sillä on hiukan vajaa 70tkm. Olen sattuneesta syystä viime aikoina tutkaillut tätä foorumia melko tiiviisti, ja kaikki kirjoitukset eivät suinkaan innosta tuon pösön hankintaan. Siksi muutama kysymys teille pösötuntijoille, ja laitan kysymykset tähän samaan juttuun, vaikka niitä ehkä pitäisi jaotella kategorioiden mukaan.

FAP: Olen saanut käsityksen, että se on "kulutusosa" eli vaihdettava ajoittain. Meillä ajomatkaa kertyy pääosin (vaimon työmatka) n. 12 km/suunta, lisäksi pikkupyöritystä kaupungissa. Tulee kyllä melkein kuuklausittain pidempääkin ajoa, moottoriteilläkin. Onko tällainen ajo kuinka vahingollista hiukkasloukulle, tuollainen ajo kuitenkin melko "normaalia" auton käyttöä. Lyhentääkö ko. ajo FAP:in kestoikää?

Eilisellä koeajolla ajoin myös muutaman kilometrin moottoritietä. Auto otti nopeutta erittäin herkästi (edelleen bensamoottoriin tottuneena) ja kulki kevyen tuntuisesti n. 130 km/h mittarinopeutta. Mielestäni tuossa nopeudessa auton etupää jotenkin "eli", siis pyrki hieman hakemaan sivusuunnassa. Kun pidin ratista "hellästi" kiinni, auton kulkusuunta ei kuitenkaan korjailua vaatinut. Onko tämä auton ominaisuus, vai onko noilla kilometreillä ehkä raidetangon päissä tai muissa etupään nivelissä jo väljää? Renkaat 255/50-17 Continentalit, jotka nykyisessä autossani ovat erttäin suuntavakaat.

Ja yleiseti, uskaltaako kyseisen Peugeot-mallin ostaa, moottorivioista on aika paljon foorumilla ollut keskustelua. Nämä päällimmäisinä, kiitos vastauksista!

alokas

  • Vieras
Peugeot 3008 Hdi110 FAP tai 112 FAP, vuosimallit -10 ja -11

Kiitos runsaista kommenteista edelliseen kysymykseeni  :-\  Olen illmeisesti kysynyt epäselvästi tai jotenkin väärin, kirjoitusohjeen mukaan  " Epäselviin kysymyksiin saat vastauksen hitaasti tai et ollenkaan".....
Tekstini alussa mainitut autot ovat edelleen mielessäni, vaikka kumpaakaan ei ilmeisesti uskalla hankkia tuon hiukkassuodattimen takia.  Kertokaa nyt arvoisat tietäjät mielipiteenne/kokemuksenne:  (Toistan nyt itseäni :-[) Meillä päivittäinen ajomatka n.12km/ suunta, josta n. 10 km/suunta maantietä 80-rajoitusalueella, loppu kaupunkiajoa.  Keskimäärin ehkä kerran kuussa pidempi rykäisy, useimmiten moottoritiellä.  Tuleeko ongelmia FAP:n kanssa?

Kysyin asiaa paikallisen merkkihuollon työnjohtajalta.  Vastaus oli, että tulee, ja suodattimen vaihto, sen tukkeuduttua tuolla ajolla,  maksaa n. 1000 euroa.  Sitten kysyin automyyjältä, jonka kanssa tuosta 110-mallista olin kauppaa hieronut.  Hän myönsi suoraan kysyessäni, että niin siinä luultavasti tulee käymään.  Seuraavaksi kysyin asiaa luottokorjaamoltani, jossa (lähes) vakituisesti asioin.  Edelleen samaa linjaa vastaus: ongelmia tulee ja rahaa palaa.  Mutta sitten: muutama päivää takaperin juttelin tutun rekkamiehen kanssa, ja hän kertoi Volvossaan olevan samanlaisen 1,6 Hdi 110 FAP -moottorin.  Hän myös kertoi päivittäisen ajomatkansa olevan kaupunkiajoa, n. 2,5-3,5 km/suunta, joskus sitten vaimo tai jälkikasvukin käyttävät autoa.  Hänellä ei ole ollut FAP:n kanssa mitään ongelmia, auto oli hiljan ollut 120tkm huollossa jolloin siihen oli huolto-ohjelman mukaisesti tuo suodatin vaihdettu!
Kehen tässä voi luottaa??

Vaihtoehtona tietysti voisi olla 3008 Vti 120-moottorilla, mutta hiukan epäilen että noinkin iso ja painava auto on vähintäänkin lievä "nuhapumppu" tuolla moottorilla, lisäksi ko. Vti-moottoreissa on foorumien mukaan ollut ongelmia enemmän kuin dieselmoottoreissa, puhumattakaan Thp 156- koneista.

PUG-508

  • Ylläpitäjä
  • *******
  • Viestejä: 7 718
Vti moottoreissa on ollut vähän murheita. Lyhyt ajo on myrkkyä diesel autoille joissa hiukkasloukku.
Peugeot 3008 hybrid

antsu

  • Vieras
Tulee mieleen, että miksi pitää ostaa disu jos ajo on pätkää. Kaikissa nykydiisseleissä on hiukkasloukku ja samat ongelmat, eli kaivataan pitkiä vetoja silloin tällöin.

Kyllä bensakone kulkee ihan yhtä hyvin kuin diisselikin, mutta äänimaailma on erilainen ja samoin tunne auton "kevyestä" liikkumisesta. Meillä emäntä alkaa aina valittamaan kun ajan 50 km/h ykkösellä (4000 kierrosta) tai kakkosella. Kaikki on hyvin kun mennään vitosella tai kutosella 1100 rpm ::)

Sitikkapuoskari

  • Käyttäjä
  • ***
  • Viestejä: 239
Itse ottaisin DV6:n jos noista pitää valita. Tietty dieselveron kohdalla täytyy jokaisen laskea omalle kohdalleen. Fapin pystyy myöskin pesemään jopa kaupallisin konstein, kustannus n. 250 euroa, muutama on nyt pesty ja kokemukset ainakin vielä hyviä (Liqui Moly on aineen nimi). Myöskään nyky huoltoohjelmassa ei ole Fapin vaihtoa kuin vasta auton siitä ilmoittaessa. Moottoriöljyn laatu ja vaihtoväli riittävän usein parantaa ennustetta huomattavasti.

martymcfly

  • Vieras
VTi 120 on vaan armottoman laiska tuohon koriin, plus että lyhyistä välityksistä johtuen se huutaa 3500 rpm:ssä motarivauhdissa. Myöskään tuon VTin mukana tuleva 5-vaihteinen laatikko ei ole mikään helmi käyttää, vaan pitkäliikkeinen ja tuntumaltaan epämääräinen.

Meillä on ollut 5008 HDi 150 nyt 2,5 vuotta ja 55tkm, päivittäinen ajomatka 22km yhteen suuntaan josta motarivauhtia pääsee ajamaan n. 7-12km ruuhkasta riippuen. Toistaiseksi ongelmia ei ole FAPin kanssa ollut. Tuon lisäksi ihan hiljattain taloon tuli Fiat 500:n 1.3l dieselillä, jolla ajetaan päivässä n. 10km suuntaansa pelkkää taajama ajoa. Oletan että ainakin tuon Fiatin kanssa tulee ajotavasta johtuen FAP ongelmia, ja näitä ennakoiden käynkin kerran viikossa kauppareissun tai oman työmatkan yhteydessä vetäisees tuollaisen 20-30km lenkin motarilla tai maantiellä. Joka toisella kerralla huomaankin että hiukkaspoltto käynnistyy (pöllähdykset pakoputkesta ja hetkellisen kulutuksen nousu about +3-4l/100km), ja kestää tuollaisen 5-10 mins. Oletan ainakin että "ennakointini" toimii ja ongelmia ei näin toimien pitäisi pitkässäkään juoksussa tulla.

Muuten tuo HDi 110 on mitä mainioin moottori 3008:iin, sopivan tehokas ja vääntävä, ja melkolailla taloudellinenkin. En myöskään ole juurikaan lukenut tähän koneeseen liittyvistä moottori- tai vaihdelaatikko ongelmista, mutta joitakin lämpötila-antureita tms. on jouduttu vaihtamaan. Omsata mielestäni tuo HDi 110 lienee luotettavimpia koneita mitä PSA:n nykyautoihin voi laittaa.

Meillä ainakin tuo 5008 (joka on erittäin läheistä sukua 3008:lle) on melko herkkä ohjauspyörän liikkeille, eli pienikin liike saa auton hakemaan sivuttaisuunnassa, etenkin suuremmissa nopeuksissa. Vertailukohtana tuohon olkoon vaikka 5008:ia edeltänyt Volvo V50, joka meni kuin kiskoilla. Kuljettajan "pehmeät kädet" auttanevat asiaa.

alokas

  • Vieras
Kiitos kommenteista, nyt tuntuis jo keskustelua ja hyviä mielipiteitä löytyvän  :)

Vti moottoreissa on ollut vähän murheita. Lyhyt ajo on myrkkyä diesel autoille joissa hiukkasloukku.

Tälläkin foorumilla käsitelty 3008 lämpiämisongelmia Vti-moottoreissa. Lämpötila-anturivikoja jotka aiheuttavat auton kuljetuksen korjaamolle hinurilla.  Citroen-foorumilla saman moottorin huohottimen jäätymisiä jotka pahimmillaan johtavat moottoririkkoon.  Voipi olla, että lukumääräisesti vähissä moottoreissa, mutta kohdalle sattuessa kovasti ikäviä.

Tulee mieleen, että miksi pitää ostaa disu jos ajo on pätkää. Kaikissa nykydiisseleissä on hiukkasloukku ja samat ongelmat, eli kaivataan pitkiä vetoja silloin tällöin.

Kyllä bensakone kulkee ihan yhtä hyvin kuin diisselikin, mutta äänimaailma on erilainen ja samoin tunne auton "kevyestä" liikkumisesta. Meillä emäntä alkaa aina valittamaan kun ajan 50 km/h ykkösellä (4000 kierrosta) tai kakkosella. Kaikki on hyvin kun mennään vitosella tai kutosella 1100 rpm ::)

Koska Pösöllä ei ole 2-litraista bensavaparia tarjolla 3008:iin, olen ihastunut tuohon dieseliin, juurikin sen tarjoamaan vaivattomaan ajettavuuteen. 1,6 L bensavapari ei tämänkokoisessa autossa juuri vaivattomuutta tarjoa, ja kuten ensimmäisessä tekstissäni kerroin, olin todella yllättynyt Hdi-koneen vaivattomuudesta nykyiseen 2-litraiseen bensa-autoonikin verrattuna. Mielelläni ajelisin autolla jota ei tarvitsisi kierroksilla kutitella jotta saisi kulkevuutta esiin, ja maantiellä/motarilla voisi vähän mäkisemmälläkin tiellä ajella vaan kuutosvaihteella.  Näin kun iältäni lähestyn jo kuuttakymppiä, kaikki "reuhaaminen" on alkanut tuntua turhalta, sitäpaitsi se on myös epätaloudellista.  Tuota vaan pelkään jos hiukkasloukun joutuu uusimaan kerran vuodessa....

Itse ottaisin DV6:n jos noista pitää valita. Tietty dieselveron kohdalla täytyy jokaisen laskea omalle kohdalleen. Fapin pystyy myöskin pesemään jopa kaupallisin konstein, kustannus n. 250 euroa, muutama on nyt pesty ja kokemukset ainakin vielä hyviä (Liqui Moly on aineen nimi). Myöskään nyky huoltoohjelmassa ei ole Fapin vaihtoa kuin vasta auton siitä ilmoittaessa. Moottoriöljyn laatu ja vaihtoväli riittävän usein parantaa ennustetta huomattavasti.

Dieselveroa en niinkään pelkää, loppuviimeks dieselin pienemmät CO2-päästöt (=> pienempi ajoneuvovero) yhdistettynä bensakonetta pienempään kulutukseen ainakin vielä toistaiseksi halvemmalla polttoaineella, kompensoivat meidänkin kilometreillä dieselveron aika pitkälle.  Lisäksi käytettyä autoa ostaessa jostain syystä 3008 dieselin ja bensamoottorisen hinnan ero on aikas olematon.

Kiitos näistä mielipiteistä, ja keskustelu jatkukoon  :)

PUG-508

  • Ylläpitäjä
  • *******
  • Viestejä: 7 718
En tiedä yhtään tapausta jossa olisi vti moottorin huohotin jäätynyt. Lämpötila-anturi vikoja on ollut ja nythän tuosta on korjauskampanja. Hinausauton kyytiin ei tarvitse vaivautua vaikka anturi hajoaa. Vti moottori lämpenee nopeasti jos termostaatti on ehjä.
Peugeot 3008 hybrid

Peugo

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 2 186
Ei kai tuo hiukkasloukku mene tukkoon vuodessa vaikka lyhyttä ajoa ajaisikin?

EDIT: Kommentti myöhempään viestiin: Tapio Ketosta olen oppinut olemaan kuuntelematta koska nin paljon soopaa hänenkin suustaan on valitettavasti tullut (tunteet ohjaa liikaa).
« Viimeksi muokattu: 01.04.2013, 12:29:05 kirjoittanut Peugo »

martymcfly

  • Vieras
Juu ei mene vuodessa, ellei sitten aja tuossa ajassa 80tkm 10 kilsan pätkissä taajamanopeutta.

En tiedä miten PSA:lla tämä toimii, mutta Fiateissa Multiecuscanilla näkee FAPin tilan, eli kuinka "täynnä" se on, mikä on ollut viimeisen 5 polttokerran tiheysväli jne jne, joista voi päätellä sitten aika pitkälle mikä on FAPin kunto. Onnistuuko Peugeoteista näkemään saman PPS:llä?

Premium

  • Vieras
Samaa asiaa kysytty Tuulilasin Ketoselta:
http://www.tuulilasi.fi/kysymys/dieselin-hiukkassuodatin

Olen kyllä sitä mieltä, että jos aikoo hankkia auton  pääasiallisesti kodin ja työpaikan väliseen ajeluun (alle 15 km suuntaansa), kannattaisi valita bensa-auto.

martymcfly

  • Vieras
^Käytetyistä sanamuodoista päätellen oli alokas itse.  ;)

Itse olen valinnut viimeisen kahden auton kohdalla dieselin puhtaasti dieselin vaivattomammasti ammennettavasta suorituskyvystä johtuen, ja sitä myöten lisääntyneestä ajonautinnosta, jota (alle 3000cm3 V6) vaparibensa ei tarjoa. Toki silloin ja omilla ajopätkillä pitää ottaa huomioon esim. se, että joskus on sitten ajettava "turhaan" että saa hiukkaspolton loppuun asti suoritetuksi. Mutta mikäs on ajellessa, mukavasti vääntävällä ja vaivattomalla dieselillä.

....Tapio Ketosta olen oppinut olemaan kuuntelematta koska nin paljon soopaa hänenkin suustaan on valitettavasti tullut (tunteet ohjaa liikaa).

Ei kai sitä kukaan tunneperäisesti autoiluun suhtaudu? Ainakin tällä palstalla hyvinkin kiihkottomasti voi keskustella siitä miten rapeita ranskalaiset nykyään ovatkaan, ja miten esim. Hyundai on noussut kuin Fenix -lintu tuhkasta hienoinen ja ylivoimaisine autoineen.  ::)

alokas

  • Vieras
Marty McFly.  Osuma ;)   Kokemus opettanut, että pitää kalastella monilla vesillä.....  Ja lyhyen koeajokokemuksen perusteella olen samaa mieltä kanssasi dieselin suorituskyvyn vaivattomuudesta, siksipä se kiinnostaakin, lyhyehköstä ajomatkasta huolimatta.   Alkavalla viikolla menen kuitenkin selvittämään myös miltä 3008 120vti tuntuu ajossa, ja myös sitikan c4 vti120...

Ja Ketosen vastaukseen viitaten, onko 3008 Hdi:ssa tuota hiukkassuodattimen varoitusvaloa?

Alfissimo

  • Vieras
Mikäli varoitusvalolla tarkoitetaan ilmoitusta poltosta, niin ei ole. Oma 3008 1.6 HDi oli 2tronicilla ja kyllä siinä voima riitti juurikin siihen leppoisaan arkiajoon, mutta enempää ei sitten saanut vaikka olisi pyytänytkin. Tässä kohtaa veikkaan enemmän mieltymyskysymykseksi ja useampaan kertaan sitä olisi vähän lisää potkua toivonut. Manuaalilaatikolla sama kone 307SW:ssa ja pätkämallin 308:ssa huomattavasti vähemmän rajoittunut kokemus. Tuo 307SW kuitenkin lähes saman painoinen.

martymcfly

  • Vieras
....3008 1.6 HDi oli 2tronicilla ja kyllä siinä voima riitti juurikin siihen leppoisaan arkiajoon, mutta enempää ei sitten saanut vaikka olisi pyytänytkin. Tässä kohtaa veikkaan enemmän mieltymyskysymykseksi ja useampaan kertaan sitä olisi vähän lisää potkua toivonut....

Saahan 3008:iin sitten 2-litraisen HDi 150:nkin. Meidän 5008:ssa tuo on, ja voimaa on enemmän kuin kotitarpeiksi, eikä kertaakaan ole tullut mieleen että nyt muutama lisähevonen tai newtoni olisi tarpeen. Hieno kone kertakaikkiaan. Onhan noita Nettiautossakin jo muutama, tuossa hyvinkin järkevä paketti:http://www.nettiauto.com/peugeot/3008/5493436