Kirjoittaja Aihe: 406 - Vasen etujarru jumittaa  (Luettu 1728 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Bumper

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 25
406 - Vasen etujarru jumittaa
« : 26.03.2019, 21:27:59 »
Auto: 1999 406 GW 1,8 (16-ventt.).

Ongelmana on, että kuljettajan etujarru jää ajossa laahaamaan päälle. Jarrusatula lämpeää siis selvästi ajossa, vaikka hanttarin puoleinen olisi ihan viileä. Lisäksi risteyksiin hitaasti rullatessa huomaa selkeästi, että jarru on vähän päällä.

No, ensimmäinen oletus liukutappien ryytymisestä oli väärä. Nätisti liikkuivat, ja ulompi sekä sisempi pala olivat kuluneet tasaisesti. Sitten huomasin, ettei satulan mäntä mene sisään kuin huomattavalla voimalla - koitin jumpata ja voidella satulaa huonoin tuloksin, joten ostin suosiolla uuden. Vaan vika on edelleen päällä! Huomasin kuitenkin, että vanhan satulan mäntä painui irtonaisesta satulasta sisään kohtuullisen helposti, eli onko enää muita vaihtoehtoja kuin joku palkeenkieli jarruletkun sisällä? Päällepäin letku näyttää virheettömältä, vaikka onkin luultavasti alkuperäinen. Eihän tehostin- tai pääsylinterivika voi aiheuttaa tällaista, kun muut pyörät tuntuvat pysyvän viileänä ja toimivan hyvin?

Kiitos jo etukäteen, jos joku jaksaa kommentoida...

Alf

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 84
Vs: 406 - Vasen etujarru jumittaa
« Vastaus #1 : 27.03.2019, 07:53:59 »
Jarruletku seuraavaksi vaihtoon. Se on jo tehtyjen töiden jälkeen todennäköisin syy. Aivan kuten jarruletkun päälle voi tulla patteja, ne patit voivat tulla myös letkun sisälle jolloin ne toimivat 'takaiskuventtiileinä' eikä mäntä palaudu.
Köyhän miehen aristokatti 406 2.0 ST Executive GW 12/2003

Pajari

  • Käyttäjä
  • **
  • Viestejä: 123
Vs: 406 - Vasen etujarru jumittaa
« Vastaus #2 : 27.03.2019, 09:35:54 »
Etenkin, jos jarrutöissä on käytetty letkunpuristinta, käännetty letku kaksinkerroin tms. konstia estämään jarrunesteen vuotaminen esim. jarrusylinterin vaihdossa. Lukkopihdit letkun sulkijana on varma keino saada sisäpinta irti vahvikekudoksista, ainakin vähänkin vanhemmassa letkussa.

Bumper

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 25
Vs: 406 - Vasen etujarru jumittaa
« Vastaus #3 : 27.03.2019, 18:28:55 »
Kävin tänään tilaamassa uuden jarruletkun, loppuviikosta tai ensi viikolla sitten näkee tuleeko sillä kuntoon. Itse en tuota vanhaa letkua ole pihdeillä puristellut/väännellyt outoihin asentoihin, vaan annoin vanhaa nestettä valua allaolevaan kulhoon... Tämä vanhemman mallin letkuhan oli helppo irroittaa vanhasta satulasta vasta kun uusi oli jo paikallaan, ei tarvitse pyöritellä satulaa. Letku lienee siis hajonnut ihan omia aikojaan, olettaen että vika siinä on.

SEL

  • Vieras
Vs: 406 - Vasen etujarru jumittaa
« Vastaus #4 : 28.03.2019, 11:03:18 »
Voi se vika olla ABS yksikössäkin.

Bumper

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 25
Vs: 406 - Vasen etujarru jumittaa
« Vastaus #5 : 29.03.2019, 20:52:08 »
Kyllä se vika vaan letkussa oli. Epätieteellinen testi paineilmalla vahvisti oletuksen, eli hyvin nihkeästi liikkui neste (tai siis ilma) vanhassa letkussa. Uudella letkulla ero ajossa oli ensi metreistä lähtien selkeä, mitään laahaamista ei enää tapahdu. Tuntui hetken jopa oudolta, kun auto rullaa niin nätisti.

Niin, ja kyllä se vanha letku oli muutenkin aika hapero, vaikka muuta väitinkin. Paikallaan ollessa näytti suht hyvältä, mutta kun irtonaisena hyvässä valossa väänteli ja käänteli, niin olihan se monesta kohtaa poreilla. Voisi olla syytä uusia loputkin letkut, mutta nyt pidän hetken taukoa ja alan suunnittelemaan pakoputken uusimista.