Kirjoittaja Aihe: 406 - Alapallonivelen vaihto  (Luettu 50352 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Mokkis

  • Vieras
406 - Alapallonivelen vaihto
« : 25.03.2010, 18:43:08 »
Auto: 1999 406 GW 2,0 (2. mallisarja, EW10J4, BE4R-vaihteisto).

Aloitin juuri pieneksi uumoilemani alapallon vaihtotalkoon joka osoittautuikin viiden päivän maratooniksi, lähinnä siitä syystä että lähes kaikki auton etupäässä oleva tavara tuntui olevan kotoisin kokoonpanotehtaalta vuodelta 1999 ja pitää pistää vaihtoon.

Alapallo ei tietenkään lähtenyt mihinkään irti, vaikka sitä kuumensi ja lopulta rälläköi koko tapinkin pois. Auto ei nimittäin ollut pysyä enää pukeilla kun yritti jatkovarren avulla irroittaa sitä alapalloa, eikä kyllä olis raidetangotkaan kestäneet sitä. Tein oman hylsyavaimen siihen, mutta lopulta koko olka-akseli piti repiä irti ja viedä korjaamolle jossa siihen piti hitsata iso pultti kiinni. Ja pelkästään olka-akselin irrottamiseen meni päivä, koska kaikki oli niin jumissa. 2 hylsyä pistin poikki jarrusatulan pultteihin, kunnes tajusin että saavat senkin irrottaa korjaamolla olka-akselista. ABS-anturin pulttikin meni pyöreäksi ja piti lopulta irrotessaan sellainen äänen että luulin sen tai itse anturin menneen poikki.

Levyjä en ymmärtänyt pyytää irroittamaan korjaamolla ja sainkin menemään 4h ensimmäiseen ja 2h toisen puolen levyn irroittamiseen. Nyt sitten jännätään miten pitkään laakerit kestää kun piti moukaroida noita levyjä olan takaa, vaikka kulutin pullon CRC:tä noihin. Ensin rauhassa naputtelua tunti pari ja lopulta raivoa.

Ehkä ainut nopeasti onnistunut operaatio oli todellakin noiden palojen vaihto (jos unohdetaan että työsylinterit olivat kaikki jumissa ja piti moukaroida liikkeelle) ja vetarin ylivedettävän suojakumin vaihto.

Vielä pitää toiselle puolelle vetaria vaihtaa kesämmällä myös ulompi suojakumi, mutta odotellaan ensin rauhassa että sieltäkin pettää alapallo ja nuo molemmat laakerit varmaan kilahtaa kohta perään...

Hienosti loppui mystinen jarrujen ja ratin puoltaminen joka ei korjaantunut aikaisemmin nelipyöräsuuntauksessa. Tää on just tämmönen pommi. 11 vuotta vanha auto, jolla on kuitenkin ajettu suhteellisen vähän (190tkm) jotta siinä on paljon alkuperäistä osaa jotka on sitten kuitenkin ajan myötä muhineet kiinni huolella. Noh, nyt rullaa ihan hyvin taas ehkä hetken.

Niin ja palojen piuhat lähti automaattisesti irti jo asennusvaiheessa... Oli nimittäin sellaista lelumuovia ettei näin jumissa olevissa jarruissa tuollaiset olisi pysyneetkään pitkään. Ja koko kuluneisuuden varoitusanturin varsinaiset johdot moottoritilaan olivat poikki jo ennestään.

Benkku

  • Vieras
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #1 : 26.03.2010, 02:34:15 »
Remontoidessa oltava kunnolliset laadukkaat työkalut. Eivät jarrusatuloiden, saati olka-akselin/iskunvaimentimen kiinnityspultit jumissa/ruosteessa ole. Pallonivelkin irtoaa vaikkapa lyöntitaltalla ja vasaralla/hiukan lämpöä maltillisesti antamalla, mikäli 'virallista' lujaa nelisakarahylsyä ei ole käytettävissä.

Levyen irroituksessa - kuten itsekin toteat - vasara on väärä työkalu/vasarointi väärä työmenetelmä.

Sama pätee työsylinterin jarrumäntään - ei vasaraa. Puupala jarrumäntää vasten ja vaikkapa siirtoleukapihdeillä mäntä sisään. Kerran tai enintään pari kertaa jarrua maltillisesti painamalla - varoen mäntää pullahtamasta - proseduuri toistaen.

ps. Jousien vaihtoon myöskin - kunnolliset työkalut - niin työhön ei rauhallisesti tehden, mene muutamaa tuntia enempää. Itselläni omatekoiset jousipuristimet, pituudeltaan Peugeoteihin riittävät (esim. 605:n etujousen vapaa pituus luokkaa 600 mm).

SEL

  • Vieras
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #2 : 26.03.2010, 11:02:20 »
Oikeanlaisilla työkaluillakin voi mokata jos niitä käyttää väärin ja toisinpäin, "vääränlaisilla" työkaluilla homma luonnistuu jos osaa käyttää niitä oikein.

Mokkis

  • Vieras
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #3 : 26.03.2010, 16:16:52 »
Oletko tehnyt autoremppaa koskaan ennen.

No aikaisempaa 405:sta rempatessa oli paljon helmpompaa, vaikka kilometrejä oli jo reippaasti yli 400tkm. Levytkin lähtivät irti kun pari kertaa taputti. En nyt kuitenkaan ole mitenkään erityisen kokenut remppaaja, mutta apuna on yleensä ollut aikaisemmin mekaanikkona työskennellyt appiukko, jolla on kyllä kohtalaisen hyvät työkalut. Tuo jarrusatulan hylsy tosin piti hakee erikseen hong kongista, joten se ei ihan parasta laatua ollut.

Korjaamolla joutuivat hitsaamaan mutterin kiinni siihen alapalloon, koska se virallinen hylsykään ei olisi heidän sanojensa mukaan kestänyt. Maksoi 85e se irrotus kun meni aikaa niin paljon.

Ja ehkei sitä 5 päivää olisi mennyt, ellei pitäisi käydä töissä. Pari pitempää päivää ja sitten muutama tunti iltaisin. Enpä kyllä usko, että korjaamolla olisi niin paljoa nopeampaa tuota remonttia tehty. Kallis remppa olisi kyllä ollut kokonaisuudessaan.
« Viimeksi muokattu: 26.03.2010, 16:56:27 kirjoittanut Mokkis »

KTA

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 057
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #4 : 26.03.2010, 17:11:00 »
On aika tumpelo korjaamo jos tuhraa 85€:n edestä yhtä alapalloa irti. Se mutterin hitsaus on ihan normitapa sen irrottamiseen kaikilla tuntemillani korjaamoilla jopa merkki sellaisella.

KARRI1

  • Vieras
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #5 : 26.03.2010, 17:53:57 »
Jos on jo valmiina alatukivarsi irti niin sen nivelen saa pois max viidessätoista minuutissa, mutta edellyttää että on se irroitus työkalu tai hitsivehkeet.

tth

  • Vieras
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #6 : 26.03.2010, 18:07:42 »
No sanotaanko että tuo macpherson -rakenne on niin hanurista kun vaan voi olla. Mersuun vaihdoin kerran jousen 30min. Pösöön yhden jousen vaihtamiseen meni koko ilta.

Minulla meni myös koko päivä etuiskariremppaan aikoinaan, tosin selvästi suurempi osa ajasta meni homman opetteluun toisella puolella. Jousi on pitkä ja se pitää puristaa huolella kokoon, että saa edes koko hökötyksen mahtumaan autosta pois. Toisekseen takaisin laitto vaatii kunnon kiilaa alatukivarteen, että tolpan saa uppoamaan paikalleen. Alapään pulttikiinnitys on tässä mielessä paljon näppärämpi, käytännössä noita ei tarvi onneksi kovin usein irrotella.

samisami2

  • Vieras
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #7 : 26.03.2010, 19:22:12 »
Mulla on wanhat noin 70cm pihdit millä aukee kaikki missä vaan mahtuu käyttämään ;D Saa kunnon puristusvoiman noilla. RostOff Ice testasin viime remontissa ja huomattavasti parempaa kun tavallinen rostoffi.

lexa

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 188
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #8 : 11.05.2010, 20:09:38 »
Auto: 2001 406 ST 2,0 (EW10J4).

Kyseiseen autoon vaihdoin tänään oikeanpuoleisen alapallonivelen. Vaihtotyö kaikkineen kesti n. 2,5 h. Nivel irtosi yllättävän kivuttomasti lyöntimeisseliä ja isoa vasaraa käyttäen.
Nyt Honda Accord Tourer Executive 2,0 vm.2010

Edelliset:Peug. 405 1,9 GRI vm.1991, Peug. 406 ST2,0 vm.2001, Peug. 309 1,4 vm.1989, Peug 403 farm. 2xPeug 404, VW kupla, Datsun 100A, Peug 504, Volvo 244 aut, Peug 505, Peug 205, Saab 90,

uijui

  • Käyttäjä
  • *****
  • Viestejä: 610
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #9 : 12.05.2010, 16:26:27 »
Hakkaamalla ja lämmöllä on irronnut, paitti appiukon 405:sta. Oli ihan umpiruosteessa se kierre kun saatiin irti. Tämmösillä kun otettiin kiinni niin läks kädenkäänteessä.

jartsa70

  • Vieras
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #10 : 25.05.2010, 23:40:25 »
Auto: 2001 406 SV 2,0 HDi 80 kW.

Itsellänikin on tuo vaihtotyö nyt edessä. Katsastusmies ei hyväksynyt väljyyttä vaikka ei ole kuin noin 2-3 milliä. :( Saas nähä kuinka irtoaa kun sitä alkaa irroittelemaan.

viihan

  • Vieras
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #11 : 27.05.2010, 00:07:15 »
Auto: 1999 406.

Vaihdoin omaani molemmin puolin alapallot myöskin katsastusmiehen kehoituksesta. Toinen puoli aukesi helposti tarkoitukseen hankkimalla erikoistyökalulla, mutta toinen olikin eri juttu. Alkoi nivelen pellistä prässätty reunus vaan tyssäytyä, kun sitä aikansa pulttikoneella (450 Nm) paukutti.

Piti irrottaa koko olkatuki ruuvipenkkiin ja hitsata pallonivel nivelen runkoon kiinni. Sitten hitsata mutteri päähän ja vielä paksuseinämäinen putki nivelen rungon ympärille siinä missä on 4 lovea. Itse paukutin mutterimyllyllä sitä kiinni hitsattua mutteria ja kaveri väänsi isoilla putkipihdeillä putkesta. Johan lähti, oli kuivaa ruostepölyä kierre täynnä, ei ihme jos istui tiukassa. Myös hitsauksessa syntyvä lämpölaajenema varmaan osaltaan auttoi irrotuksessa.

Uuden asennuksessa kannattaa putsata kierre esim. pienellä teräsharjalla mikäli ruosteessa ja voidella vaikkapa kuparipastalla. Näin toimien uuden vaihto myöhemmin on "lastenleikkiä".

EFL605

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 744
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #12 : 27.05.2010, 00:59:51 »
Helpolla selviää, kun hitsaa ison mutterin isolla virralla muutamasta kohdasta suoraan nivelen runko-osaan ja sitten näyttää hitsatulle mutterille pulttipyssyä, lähtee yhtä helposti kuin pyöränmutteri eikä tarvitse irroitella ylimääräisiä.

KTA

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 057
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #13 : 28.05.2010, 15:49:52 »
Tätä tapaa mm. jotkut merkkiliikkeet käyttää suoraan, eivät edes yritä millään muulla tavalla. Hitsaukseen menee aikaa 5min ja muutama minuuttii jäähtymiseen ja pulttipyssyllä irti 15sek. Jos laadukas pyssy jossa voimaa niin aina aukeaa, kiinalaisilla halpis vehkeillä ei sitten niinkään.

jartsa70

  • Vieras
Vs: 406 - Alapallonivelen vaihto
« Vastaus #14 : 30.05.2010, 22:33:56 »
Auto: 2001 406 SV 2,0 HDi 80 kW.

Tulihan sitten tuo surullisen kuuluisa alapallonivel vaihdettua ja aikaa meni vaivaset kuusi tuntia! Ei kestänyt hitsauskaan allepäin. Piti sitten repiä koko pyörän napa irti ja pistin penkkiin kiinni ja hitsasin sitten kunnolla mutterin kiinni niveleen. Kyllä se sitten loppujen lopuksi antautui ja irtosi erittäin pitkää jatkovartta käyttäen. Tein työkalunkin sitä varten, että saisi avata sillä, mutta kulmathan sieltä meni heti aluksi.

Jos pitää vaihtaa vielä vasemmalle jossakin vaiheessa, niin vien suosiolla liikkeeseen vaihdettavaksi ja maksakoon sitten mitä hyvänsä. Kerta riittää kyllä tuota leikkiä.