Kirjoittaja Aihe: 5008 - Humina/jurina etupäästä  (Luettu 2043 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

martymcfly

  • Vieras
5008 - Humina/jurina etupäästä
« : 30.09.2011, 09:36:17 »
Auto: 2010 5008 2,0 HDi 150 FAP Sport (23 000 km).

Auto luovutettiin viime syksynä ja heti alussa huomasin että edestä vasemmalta niinkuin kuuluisi outoa aaltoilevaa huminaa joka alkaa n. 30km/h nopeudessa ja pysyy voimakkuudeltaan ja korkeudeltaan samana ajonopeudesta riippumatta häviten vasta motarinopeuksilla tuulen suhinaan. Ääni on hieman samanlainen huminan oloinen ääni kuin puhaltaisi puolitäyteen lasipulloon. Koska ääni oli vaimea ja ei kuulunut kaikilla tienpinnoilla, epäilin että kyseessä on vaan auton (tai minulle aikaisemmin tuntemattoman Michelin Primacy HP renkaan) ominaisääni, etenkin kun se tuntui kadonneen talvirenkaiden allepanon myötä. Tai sitten nastojen ropina vain peitti sen.

Ääni "palasi" keväällä kun kesäkumit tulivat alle, ja alkoi kuulua hieman selvemmin kilometrien karttuessa. Merkillepantavaa oli että ääntä ei kuulunut ollenkaan aivan uudella ja sileällä asfaltilla, mutta muussa ajossa, ja etenkin oikealle tiukasti kovemmassa vauhdissa käännettäessä se kuului selkeämmin. Tästä syystä aloin epäillä kuskinpuoleista laakeria, ja nostinkin sitten loppukesästä etupään tunkilla ylös huomatakseni että eturengasta pyöritettäessä siitä kuului kohinaa, mikä viittasi joko laakerivikaan tai jarrujen laahaukseen (siis omasta auton tekniikkaa juurikaan tuntemattomasta mielestä). Noh, auto oli 20tkm:n huollossa elokuussa Tikkurilan Autokeskuksessa (josta myöhemmin kokonaisuudessaan lisää omassa ketjussaan jahka tuo saaga päättyy...) jossa pyysin että asia tarkistetaan, ja loppujen lopuksi totesivat että laakeri on viallinen (ei välystä mutta ilmeisesti "kuiva").

Laakeri vaihdettiin loppujen lopuksi eilen, mutta ajaessani kotiin huomasin että ääni ei ole lähtenyt mihinkään. Nostin etupään varmuudeksi tunkilla ylös ja rengasta pyöritettäessä aiempi laahaus/kohina loisti poissaolollaan, joten jotain on siis tehty, mutta ilmeisesti ja oman päätelmäni mukaan viallinen laakeri ei tuota ääntä aiheuttanut lähtökohtaisestikaan. AK:n toimintaan en luota enää sen vertaa (josta tosiaan myöhemmin lisää) että veisin auton sinne ennekuin tiedän mikä siinä on vialla, joten mikä siis eteen?  Voisiko äänen aiheuttaa vetari? Mitään pauketta tms. ei tosin kuulu renkaiden ollessa ääriasennossaankaan, joten sen puolesta vetarit pitäis olla ok. Help!!??  :-\

Ai niin, ja ääni kuuluu käytännössä vaan kuskin paikalle, pelkääjän paikalla sitä ei käytännössä kuule.

KTA

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 239
Vs: 5008 - Humina/jurina etupäästä
« Vastaus #1 : 30.09.2011, 17:49:45 »
Jos ääntä ei kuulu uudella asfaltilla niin kyse taitaa olla rengasäänestä. Renkaiden meluisuus muuttuu monesti niiden kuluessa joskus uutena hiljainen rengas saattaa olla käytettynä hyvinkin häiritsevä. Kokeileppa taas niillä talvirenkailla.

Rengasta pyörittäessä kuuluu aina pientä kohinaa jarruista.

PUG-508

  • Ylläpitäjä
  • *******
  • Viestejä: 7 529
Vs: 5008 - Humina/jurina etupäästä
« Vastaus #2 : 01.10.2011, 10:07:38 »
Ihan tuttu ääni. Ääni tulee renkaista. Varsinkin jos rengas on michelin energy saver. Ääni voi alkaa nopeudessa 30 ja pahiten ääntää 50-70 nopeudessa. Yleensä ääni katoaa 70 jälkeen. Kun keli menee pakkaselle, niin ääntä ei ilmene.
Peugeot 508 & Peugeot 607