Kirjoittaja Aihe: Peugeotien hankintojen pohdintaa  (Luettu 803 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

El Capitan

  • Käyttäjä
  • ****
  • Viestejä: 384
Peugeotien hankintojen pohdintaa
« : 15.11.2024, 18:24:32 »
Tässä on nyt aktiivisimmat ruuhkavuodet vuodesta 2019 ajeltu uusilla Peugeoteilla, isoimman osan ajasta ollut kaksi takuunalaista kulkinetta alla. Kaikki olleet Puretechejä, kuten tuolla keskustelua puretech moottoreista -ketjussa olen maininnutkin. Ajokilometrit ovat kuitenkin hyvin maltillisia ja toisella autolla ei ensi vuonna uutta seuraajaa tule, vaan ajattelin taas alkaa harrastamaan noita hieman vanhempia Pösöjä. Tätä ajatusta edesautti se, että ensi vuonna minulle vapautuu tila, johon sitten voin useammankin harrasteauton säilöä. Mutta yksi uusi Peugeot saa jatkossakin pysyä pihassa, mutta millä tekniikalla?

Viiden vuoden aikana ollut nuo neljä 1.2. Puretechiä (ja kaksi on siis vielä pihassa) ja niissä ei tuo hihnaongelman lisäksi mitään vikaa oikeastaan ole ollut, ja tuonkin  kanssakin on pystynyt elämään kun on ollut ensimmäinen omistaja. Olisi se silti mukavaa että seuraavassa ei heti olisi tiedossa jotain tyyppivikaa. Mutta onko sellaista? BlueHDI - Adblue haasteet ei nappaa ja oliko tässä 136 e-DCS nyt heti joku vaihteisto-ongelma tiedossa. Mites nuo sähkövispilät ja lataushybridit, onko tällä hetkellä tiedossa olevia ongelmia? Autolla ajetaan noin 12 tkm vuodessa ja enemmistö ajosta tulee kaupunkiajosta, sen puolesta kai sähköauto voisi olla valinta, tosin hinta huomattavasti korkeampi verrattuna vaikka nyt tuohon kevythybridiin.

Nykyiset
Peugeot 308 SW Allure Pack Launch Edition, 308 SW Allure Pack  & 304
Entiset:
308 Allure, 406 SV 3.0, 305 GL, 305 GR, 309 GR, 505 GTI, 605 SLI, 605 SR 3.0, 305 Cristal, 306 XT, 807 ST, 2008 Allure Pack Motion

ArtoR

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 36
Vs: Peugeotien hankintojen pohdintaa
« Vastaus #1 : 04.12.2024, 09:01:00 »
oliko tässä 136 e-DCS nyt heti joku vaihteisto-ongelma tiedossa

Osaako joku kertoa tästä lisää?

megaman

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 270
  • ajossa: 407 Coupé, Boxer, iVTEC
407 Coupé, Peugeot Boxer -05, ex: C2 VTS -09, C5 SX 2.0i Break -03, BX, Xantia, 309, 206, 307 SW...

HiTec

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 2 065
  • Eipä turhia höttyillä :)
Vs: Peugeotien hankintojen pohdintaa
« Vastaus #3 : 04.12.2024, 10:19:15 »
Onko lisäaineistuksesta helpottajaksi?

https://www.ikh.fi/fi/adblue-laitteiston-lisaaine-250ml-kent86864
Nuo mainos/seurantaklikkaukset voisi tietty aina poistaa jakamistaan linkeistä (ks. yllä tuo korjattu lainaus), kiitos :)

Mutta siis tuolle on huomattavasti edullisempikin vaihtoehto olemassa. Tosin tuotahan menee vain liraus tankilliseen = pullo kestää jokusen vuoden
https://www.motonet.fi/tuote/liqui-moly-def-anti-crystal-additive-adblue-lisaaine-250-ml?product=60-03692

Itsellä on nyt seostetut litkut olleet kesästä lähtien sisässä, enkä ole SCR:n toiminnassa havainnut mitään eroa suuntaan enkä toiseen. Syy tuohon lisäainaistukseen on kohdalle osunut suutinvika (autolla ajettu vasta 65tkm), joka kustansi töineen merkkarilla 500€, niin ensin tietty kokeiltiin seostukset joskos auttaisi sen muutaman satkun matkalla mitä autolla vielä urea-vikaisena sai ajella, ennen kuin olisi kieltäytynyt starttaamasta - ei apua, joten lompakkoa piti sitten kouraista pikkasen syvemmältä ja vaihdattaa tuo suutin. Tuon seurauksena on nyt sitten myös tallissakin tuollanen korkattu 10 AdBlue tonkka jo valmiiksi seostettuna odottamassa, jonka kippaan varmaan tuossa alkukesästä autoon.

Citroën Berlingo III 1.5BlueHDi 130 Shine XL -20
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
Suzuki GSF 1250 SA GT Bandit -08

megaman

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 1 270
  • ajossa: 407 Coupé, Boxer, iVTEC
Vs: Peugeotien hankintojen pohdintaa
« Vastaus #4 : 04.12.2024, 11:47:08 »
No nyt unohtui perata linkin osoiterivi, eli ylim. merkkien poisto kysymysmerkki mukaanlukien, sorry siitä. Olin varmaan liian täpinöissä kun näin mainoksen ko. lisäaineesta...
99% käyttäjistä ei tuota ?-kikkaa silti tiedä.
407 Coupé, Peugeot Boxer -05, ex: C2 VTS -09, C5 SX 2.0i Break -03, BX, Xantia, 309, 206, 307 SW...

Skodisti

  • Käyttäjä
  • ****
  • Viestejä: 305
Vs: Peugeotien hankintojen pohdintaa
« Vastaus #5 : 04.12.2024, 12:12:34 »
Seostin Kentillä pönttöön päin ja täytön jälkeen torvi jäi hyllyyn, niin kuivuttuaan siellä oli kuin styrox-murua.

HiTec

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 2 065
  • Eipä turhia höttyillä :)
Vs: Peugeotien hankintojen pohdintaa
« Vastaus #6 : 04.12.2024, 12:25:22 »
Seostin Kentillä pönttöön päin ja täytön jälkeen torvi jäi hyllyyn, niin kuivuttuaan siellä oli kuin styrox-murua.
AdBlue tosiaan kristalisoituu kuivuttuaan ihan kuin virtsakivet konsanaan, enkä uskokaan että tuo lisäaineistus sitä ihan kokonaan poistaa.

Joidenkin juttujen mukaan tuo lisäaine on kuin "saippuaa" tuonne AdBlue lisättynä, rikkoo pintajännitystä ja siten paitsi ennaltaehkäisee kristalisoitumista ja lisää pakkaskestoa reilun asteen verran, niin se myös mahdollistaa suuttimelle entistäkin hienomman pisarakoon ja tätä kautta myös SCR:n toiminta tehostuu. Tiedä sitten, mitään faktapohjaista mittaustulosta tms. tuosta en ole kyllä nähnyt, mutta... ???

Citroën Berlingo III 1.5BlueHDi 130 Shine XL -20
Weinsberg CaraOne 550 UK -24
Suzuki GSF 1250 SA GT Bandit -08