Auto: 2007 407 1,8 (134 600 km).
Eräänä Tammikuisena aamuna lähtiessäni kauppaan, ei auto sitten lähtenytkään käyntiin. Starttimoottori pyöritti kyllä ihan normaalisti, eikä pakkastakaan ollut kuin muutama aste, joten akkuvian mahdollisuus poistui mielestäni vikalistasta. Itse en autoista tiedä yhtään mitään, eli sen kummempia vika-analyysejä en pystynyt siltä seisomalta tekemään. Hiukan nettiä pengottuani osasin vielä tarkistaa kaikki löytämäni sulakkeet, jotka olivatkin kunnossa. Suurin epäilys vikakohteesta sekä itselläni ja että myös muutamalla nettikirjoittajilla oli nimenomaan bensapumpun toimimattomuus, tai sitten toisaalta ajonestolaitteen laukeaminen. Muitakin vaihtoehtoja tuli esille.
No itselläni oli taloudellisesti juuri aika haastava tilanne, joten auto jäi pihaan toviksi odottelemaan parempia aikoja. Samoin auton katsastus, joka oli määrätty Tammikuulle, jäi. Viittinyt autoa konttorille työntääkään.
Sitten vihdoin Huhtikuussa, muutaman kuukauden polkupyöräiltyäni päätin että auto pajalle ja kuntoon. Kaverin kanssa se sitten hinattiin Veljekset Laakkoselle, Lahden toimipisteeseen, jonne olin sopinut korjauksen. Auto vietiin pihaan ajatuksella, että katsovat sitten kun ehtivät, kun varsinaista aikaa en voinut varata, kun en tiennyt tarkkaa auton hinausajankohtaa. Maanantaina se vietiin, ja seuraavan viikon keskiviikkona tuli sitten soitto ja vika oli selvinnyt. Olivat ensimmäisen viikon keskiviikkona etsineet pari tuntia ja nyt sitten toisen viikon keskiviikkona vajaa pari tuntia, ja vika oli löytynyt. Annoin luvan korjaukseen ja sain auton perjantaina. Auto viihtyi korjaamolla siis pikkaisen vajaa pari viikkoa.
Itse vika mikä Peugeotissa oli liittyi jotenkin sulakerasian viallisuuteen ja se piti vaihtaa.
Sulakerasian sisällä syöttörele viallinen. Samalla kuluneet tulpat piti vaihtaa. Pyysin laskulle maksuaikaa ja se jaettiinkin kahteen osaan.Laskut muodostuivat seuraavasti;
1. Lasku
Vianhaku. 350,00€
Sulakerasia, ja tulpat 110€
Käyttötarvikkeet 1,0€
Työkokonaisuuden välisumma yhteensä 461,00€ ( sis alv)
2. Lasku
Sytytystulpat 4 kpl 43,56€
Sulakerasia 577,05€
Työkokonaisuuden välisumma yhtensä 620,61€ (sis alv)
Eli yhteensä tuo tuli maksamaan 1080,61€
No autohan toimi taas kuin unelma ja meni katsastuksestakin heittämällä läpi. Hiukan tuossa laskutuksessa oudoksuttaa tuo ensimmäisen laskun 110 euron osuus rasiasta ja tulpista kun ne ovat tuossa kakkoslaskussa. Vai tuliko nekin osat jaettua kahdelle laskulle kun ruinasin maksuaikaa osalle kokonaislaskua. Hiukan myös vituttaa tuo vianlöytymiseen kulunut neljätuntinen, mutta sille nyt ei mitään voi, tiedänpä seuraavalla kerralla viedä kenties johonkin toisaalle korjaukseen.