Kirjoittaja Aihe: 508 - Illmoitus Engine fault välähtää kiihdytyksessä ja tehot häviävät  (Luettu 3437 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Aappo

  • Vieras
Auto: 2012 508 2,0 HDi 163 FAP (120 000 km).

Terve,

kävipä tuossa alkukeväästä niin, että rekkaa ohittaessa välähti "engine fault" ruudussa mutta valo häipyi n. sekunnissa. Auto jatkoi kyllä kulkuaan mutta ensin huomasin että hevosvoimat olivat hävinneet, koska loppuohituksesta ei meinannut tulla mitään. Perstuntumalla arvioiden turbo lakkasi toimimasta. Hetkeä myöhemmin huomasin ettei myöskään vakionopeudensäädin enää toiminut vaan oli kuin jumissa. HUDissa vilkkuivat vain viivat eikä nopeutta saanut asetettua.

Sopivan kohdan löydyttyä pysäytin auton ja käynnistin uudelleen. Kaikki viat hävisivät. Hevoset tulivat takaisin ja vakionopeudensäädin toimi taas. Kävin luettamassa vikakoodit marmorilla ja sieltä sanottiin että turbo oli antanut jonkin vikakoodin, mutta koska vikailmoitus hävisi samantien eikä ollut tullut takaisin niin syytä huoleen ei liene.

Noh, sittemmin sama tilanne on käynyt vielä 3 kertaa, viimeiset kaksi kertaa viikon sisällä. Jotain ongelmaa autossa ihan selvästi on ja näyttäisi pahenevan. Aina täsmälleen sama juttu, kiihdytystilanteessa vikavalo välähtää ruudussa ja turbo lakkaa toimimasta eikä vakionopeudensäädin enää toimi. Ongelma poistuu uudelleenkäynnistyksellä. Eivät äkkiseltään osanneet sanoa marmorilla kuin että turbo varmaan sitten lopussa. Voiko olla näin? Onko jollain kokemuksia vastaavasta ongelmasta ja sen ratkaisusta?

Aksu

  • Käyttäjä
  • ******
  • Viestejä: 2 068
Eivät sattuneet kertomaan mikä vikakoodi autosta löytyi? Ilmeisesti joku ECUn softaversio on aiheuttanut tuollaista vikaa, sekä mahdollisesti turbon vaurioituneet letkut/putket.
308 SW GT HDi -17
ex. 508 Allure HDi 163 -11, 406 Sport 2.2 -01, 308 Sport HDi 110 2Tronic -08, 407 Executive HDi 136 -04, 2x 306 GTi-6 -97 & -00, 106 GTi -98, 405 Mi16 -89

Aappo

  • Vieras
Kiitos Aksu vastauksesta. Kuulostaa lupaavalta ettei sentään koko turboa tarvitsisi alkaa vaihdattamaan. Hieman ihmetyttäisi jos turbo menisi näillä kilometreillä vaikka ajo on lähes pelkästään tasaista maantieajoa tiettyä 60 km pätkää edestakaisin.

Koodia eivät kertoneet tarkemmin eikä tullut mieleen kysyä. Nyt siellä olisi taas koodit luettavissa kun vika on muutaman kerran uusiutunut.

On tuo paikallinen merkkihuolto tunnetusti hieman huonossa maineessa osaamisensa suhteen, joten pitänee yrittää saada auto vaikka Turkuun arvioitavaksi jos siellä olisi parempaa osaamista.

patione

  • Vieras
Vähän kaukaa haettua mutta olisko fap:in paine ero anturin toinen kumiletku hapertunut... itellä kuvailemasi kaltainen vika Laguna II jossa fap. Antoi myös turboon liittyvän vilakoodin. Etummaisen "kumiputken" pää hapertunut ja kun paine nousi tarpeeksi antoi putki periksi. Lyhensin putkea 3cm ja viat katos. Helppo tarkistaa ainakin... ja halpa korjata 😂

Hujane

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 24
Jospa se vaan yli ahtaa ja siitä hetkittäinen vika,suomeksi turbossa karstaa...
Psa kulkineita ja purkuautoja,pääosin C5 sitikoita,joskus erehtyy kokeilemaan myös peugeotteja...

Vilijoo

  • Vieras
Auto: 2011 508 2,2 HDi GT.

Lainaan tässä nyt toistakin ketjua kun omasta GT:stä näyttää vikoja löytyvän.

Eli samat oireet; moottori tuntuu nuhaiselta ja vakkari menee pois päältä. Vian vakavuus vaihtelee, välillä ihan kuin turboa ei olisikaan mummoankka-tyyliin ja välillä tehoja löytyy täyskiihdytyksellä. Alakierroksilla kuitenkin aina alitehoinen.

Mitä on tehty tähän mennessä:

Paikallisessa ei-peugeot-huollossa:
Ahtopaineen tunnistin vaihdettu
Ilmamassamittari vaihdettu

Ei korjaantunut. Kolmatta kertaa en vienyt arvailtavaksi.

Merkkihuollossa radion vaihdon yhteydessä:
Vikakoodi: P0299, turboahtimen paineensäätövika
Moottorin ohjainlaite päivitetty

Tämä auttoi vähän, nyt tehoja on yläkierroksilla. Osakaasulla edelleen tehoton.

Korjaukseksi ehdotettiin turbon vaihtamista (2200e töineen). Merkkihuollossa myönnettiin kierrellen ettei osaaminen oikein riitä. On kuulemma harvinainen moottori tms paskaa.

Osaisiko joku sanoa mistä löytyisi asiantuntevaa huoltoa?

peukku

  • Vieras
Kuten Hujane kommentoi, viittaa VNT-turbon siipien jumimiseen. Kottero menee yliahdoille ja laittaa vikatilaan. Androidille löytyy Amazonista FAP-niminen ohjelma, joka osaa näyttää turbon ahtopyynnin ja toteutuneen ahdon (tosin enpä ole kokeillut näyttääkö esim. Torque samat asiat).

Vilijoo

  • Vieras
Testailen huomenna tuon ohjelman kanssa, kiitoksia.