Itselläni on vuosimallia 2011 oleva 3008, jossa on vastaavaa ongelmaa. Varaosahaun perusteella mallissa on sama hammastanko kuin 308:ssa.
Kesän alussa alkoi kuulua kolahduksia kuopissa. Erityisesti nimismiehenkiharat ja kivetyt kadut aiheuttavat jatkuvaa kolinaa, joka kuuluu ulospäin naputuksena. Kesän mittaan on tarkistettu tavanomaiset äänenlähteet ja pari niveltäkin vaihdettu, mutta kolina vain lisääntyy. Nyt autossa on kilometrejä takana 189 000.
Ohajuksessa ollut pikkuvälys poistui vaihtamalla vasen sisempi raidetangon pää, mutta tällä ei ollut vaikutusta ääneen. Ohjaus toimii normaalisti, ainoa oire on tuo ääni. Kumipalkeet ehjät.
Käytin autoa merkkihuollossa ja epäilivät hammastangon väljyyttä. Sitä olin itsekin pelännyt. Tein joskus hakuja tällä foorumilla ja eräässä ketjussa arveltiin syyksi edelläolevissa kuvissakin näkyvien muovipuslien kulumista. Varmaankin kyseessä on pystyvälys, sillä sivuvälystä ei renkaastakaan heiluttelemalla tunne.
Merkkihuollossa totesivat, että heillä tehdaskunnostettu hammastanko maksaa noin 1 200 euroa. Ääni kuulemma vielä vaaraton, mutta kuitenkin häiritsevä. Kuljettajan paikalta arvioituna se kuuluu hammastangon päiden kohdalta.
Motonet myy sopivaa, kunnostettua hammastankoa hintaan 409 euroa + pantti. Tanko vaihdetaan reilun parin viikon päästä ja silloin näkee, kannattiko tämä töineen niukasti yli 1 000 euroa maksava operaatio.